TARINOITANummelan poikien 9.9.2004 kertomia juttuja Harry Åkerman: Nummelassa pitkään asuneet muistavat, että harjulta tuli tie, silloinen Vesikansantie eli Varkaanoro suoraan alas Keskipisteelle asti. Keväällä siihen tuli eräänlainen kouru. Kun välillä satoi ja välillä oli pakkasta niin se todella oli eräänlainen jääkouru, joka jotenkin piti saada hyödynnetyksi. Jo kauan ennen sotaväkeen menoa (ilmeisesti 1950-luvun alussa) Harry Åkermanin teki mieli talvella liukumaan. - Sain jostakin sellaiset peikakkaan isot potkukelkan tallat ja kävelin Rosenqvistin pajalle (vieläkin Vihdintien varrella) ja sanoin, että tehdääs tämäntapainen kelkka. - Rosenqvist taivutti raudat siihen muotoon kuin sanoin. Siihen mahtui sitten kahdeksan kyytiin. Arvaatte mitä tapahtui, kun laskettiin tulemaan tuolta ahteesta alaspäin ja miten kovaa se tuli tuohon Keskipisteelle. Sitä ei pysäyttänyt mikään. - Sen takia taksimiehetkin olivat pysäyttämässä muuta liikennettä. Niin mei mentiin alhaalta radan yli (tuolloin ei vielä ollut rautatiesiltaa) ja aina Huhdanmäkeen asti. Toiseen suuntaan mentiin aseman pihaan asti. - Mentiin sen kanssa kerran nurinkin, kun se kelkka ei oikein ollut hallinnassa. Jälkikäteen se on hirvittänyt kauheasti, että kaikennäköistä pojat tekevät. Ohjaustankokin oli vain 12-millinen terästappi, joka oli minun mahaa vasten. Ei se tosiaan aina kääntynyt, Ilkka Laakso muisteli muksahdusta kuusiaitaan. Joskus huudettiin, että ämmät pois alta. Kerran se olikin opettaja Levänen, mutta hän onneksi oli sitä mieltä, että ääntä pitää olla kun liikutaan! Myös Luontolaan päin laskettiin tällä kelkalla. Ja tyttöjäkin pääsi kyytiin. Arnold Jacobsson: Arnold muistelee, kuinka hän kaveriensa kanssa aikoi ”kerätä pisteet kotiin” viemällä opettaja Elin Leväselle sini- ja valkovuokkoja. Niitä lähdettiin keräämään Naaranpajun takaa. Sinne oli kuljettava tulvivan ojan yli. Arnoldin jalka lipesi ojan savisella reunuksella ja hän putosi ojaan. Pajupuskien varjossa hän kyllä yritti kuivata mutaisia vaatteitaan. Opettaja Levänen oli jostakin saanut vihiä poikien puuhista ja seuraavana päivänä pojat saivatkin pisteiden sijasta opettajalta pyyhkeitä. Mikko Långström: Mikko Långström, joka asui aivan kivikoulua vastapäätä, muistelee, kuinka pojat 1940-luvun lopulla yrittivät soittaa pirunviulua opettaja Leväsen ikkunassa. Mutta kun opettajan asunto oli talon toisessa kerroksessa, ei soittolankaan tarvittavan hakaneulan saaminen sinne ikkunan rakoon ollut helppoa. Mikko muistaa onnistuneensa virityksessä ja soittaneensa. Illan pimeydessä moni kepponen onnistui, sillä vain harvassa talossa oli ulkovalo ja katuvaloja ei ollut lainkaan. Mikko Långström: Mikko muistaa, kuinka taitava Arnold Jacobsson oli rakentamaan kaikenlaista. Hän oli teknisesti erittäin orientoitunut. Hän rakensi mm. ensimmäisen poljettavan kinnerin (eräänlaisen polkuauton). Pojat rakensivat paljon lennokkeja. Jacobssonien yläkerrassa oli pajatso. Mikko Långström: Mikon kotona oli kanoja, kuten tuohon aikaan niin monella muullakin perheellä. Mikon äiti, Helga Långström ihmetteli, mihin munat kanalasta oikein katosivat. Mikko vei niitä Jacobssoneille. Kun häneltäkin asiaa kysyttiin , hän selitti äidilleen, että Jacobssonin perhe on niin paljon suurempi. Siksi hän vei munia sinne. Rouva Jacobsson oli tyytyväinen, sillä hän oletti, että naapuri oli lähettänyt hänelle kananmunia. Mikko Långström: Mikko muistelee myös ensimmäistä Helsingin matkaansa. Joukko miehiä ja isompia poikia (mm. Lauri Luoto, Aarne Vainio, Arvo Långström, Harry Åkerman, Reijo Vainio) oli kuorma-autolla lähdössä Helsinkiin, mutta Arvo-isä oli sanonut, että Mikko on vielä liian pieni matkustamaan auton lavalla. Mikolla oli vain uimahousut jalassa, kun hän piiloutui auton lavalla olleen pressun alle. Bembölen kohdalla Vainion Reijo kysyi: ”Onkohan Luodon sedällä koira mukana?” Joku nimittäin vikisi oudosti. Silloin Mikon ”pokka” petti ja hän tuli esille piilostaan. Kun Helsinkiin päästiin, ostettiin pojalle haalarit ja tossut. Jälkeenkäänpäin ei pojalle annettu sapiskaa, olihan kyseessä pojan ensimmäinen kaupunkimatka. Kaupunkiin mentiin tuolloin esim. Messuhalliin tai Stadionille katsomaan urheilutapahtumia. Myös Eläintarhan ajoihin mentiin aikaan isolla joukolla. Harry Åkerman: Kun Harry kavereineen kulki seppä Sievisen talon ohi Jouko ja Jyrki Hellen kotiin nykyisen Jäähykujan päähän tai sieltä pois, he aina ”tarkastivat” ohitettavan seppä Sievisen talon. Kerran pojat huomasivat kiisselikupin jäähtymässä ikkunalaudalla. Pojat ottivat kulhon ja asettivat sen tilalle ikkunalaudalle Seuratalon mäestä löytämänsä lehmän leukaluun. Arvata vain voi, kuinka siinä mentiin peräkkäin ylös mäkeä, kun Sievisen Aili huomasi kepposen. Poikien kepposet olivat tuohon aikaan varsin viattomia, eikä koskaan rikottu esimerkiksi ikkunoita. Mikko Långström: Nummelan pojat kävivät joskus ravintola Lohjanhovissa (Laurinkadun varrella) tanssimassa. Mukana oli Mikon lisäksi ainakin Hellen Jouko ja Åkermanin Harry. Kerran eräs pienikokoinen lohjalainen alkoi haastaa riitaa Nummelan poikien kanssa ja tönäisi Joukoa. Jouko (mittaa yli 190 cm) katsoi miestä alaspäin ja kysyi: ”Löiksää minuu?” Silloin toinen jo lähti karkuun. Harry Åkerman on lokakuussa 2012 kertonut: Sota-aikana lentokentän toimintaan liittyi paljon lapsia ja nuorisoa kiinnostanutta. Lentäjät asuivat työväentalolla, mistä Suni-niminen mies kuljetti heidät ylös kentälle. Lapsia kiehtoi sotilaiden keittiö, mistä hekin saattoivat saada vähän aamupalaa. Vesitornin kohdalla Haapakyläntien toisella puolella oleva mökki toimi kioskina, mistä sotilaat ostivat lapsille jäätelöä. Se on tuolloin jäädytettyä mehua. Ennenkuin tultiin varsinaiselle kenttäalueelle oli lentokoneiden tankkauspiste. Lapset saivat olla aika vapaasti koneiden lähellä. Mutta lapset myös tottelivat, ettei tapahtuisi mitään vahinkoja. Pommikoneet lähtivät aamulla täydessä lastissa. Kiitorata oli lyhyt ja koneet lensivät hyvin matalalla yli Nummelan keskustan. Ikkunat helisivät. Lapsilla olisi ollut mahdollisuus päästä lentämään. Harry muistelee että hänen serkkunsa Laakson Mikko ehkä uskalsikin. Pojista tuli aika hyviä kavereita lentäjien kanssa, vaikka olivatkin tuolloin vielä ns. räkänokkia. Harry kertoo olleensa aina kiinnostunut ilmailusta, vaikka ei hän tuolloin 40-luvun alkuvuosina tietenkään osannut aavistaa, että hänestä myöhemmin tulisi harrastelentäjä. Syysiltoina pojat kävivät yhden jos toisenkin lähitalon ikkunan luona ”soittamassa” pirunviulua. Eikä ollut yhtään kivaa, jos kukaan ei huomannut ja tullut sanomaan. Virosen Armas kuuluu usein juosseen poikien perään. Syksyn lähestyessä omenat ja muut hedelmät alkoivat kypsyä puutarhoissa ja niitä piti hämärissä käydä maistelemassa. Mm. Yliluoman puutarhassa oli ihania luumuja. Tämä poikien mielestä pieni hauskanpito ei ollut kuitenkaan yhtään mukavaa, ellei joku huomannut. Kierreltiin eri puutarhoissa ja tiedettiin, mistä kannattaa mennä niin ettei omistaja heti huomaa. Juuri se oli tavattoman tärkeää. Kyseessä taisi olla vain eräänlainen sen ajan huvittelumuoto. Otettiin hedelmiä taskuun, maistettiin ja heitettiin menemään. Kylällä kyllä tiedettiin, ketkä puutarhoissa liikkuivat. Joissakin pihoissa oli erityisvalaistus tai räksöttävä koira vahtina. Selinillä laitettiin jopa koiranpommiansoitus. Suutari Kalliolla oli iso puutarha, mistä saatiin ilmaiseksi omenia. Kuuluihan perheen Seppo-poika tähän kaverijoukkoon. Harry Åkerman on myös kertonut, että Helvi Hellen kahvilan jäätelöpakkauksia säilytettiin ulkona lumikinoksessa. Pakastinaltaitahan ei tuolloin ollut. Kerran Harry haki itselleen jäätelöpuikon ja ”narahti”. Hän joutui puhutteluun. Äiti kävi myöhemmin maksamassa jäätelön. Veikko Hellen saunassa pojat kävivät usein porukalla. Joukolla oli paljon ideoita jaettaviksi muillekin. Hän sai nuoremmat pojat ideoittensa toteuttajiksi. Saunanlauteilla Joukolle tuli kerran mieleen, että pojat voisivat tehdä alastomina lenkin työväentalolle, missä teatteriesitys oli parhaillaan menossa. Niinpä tehtiin syyspimeässä nudistimatka Rientolaan. Jäähykujan saunalta Jouko sai pojat eräänä syysehtoona myös kiertämään Keskipisteellä ollutta tienviittatolppaa. Harry muistelee olleensa harventamassa mm. Nissolan sokerijuurikaspeltoja. Työ pitkillä peltosaroilla oli raskasta ja yksitoikkoista. Uimassa voitiin käydä Enäjärven rannassa. Rantaniityllä sattui kerran olemaan vasikoita. Poikaviikareitten mielestä oli kiva päästä kokeilemaan niillä ratsastamista. Harryn serkku Ilkka Laakso pääsikin yhden vasikan selkään, mutta putosi pian kyydistä. Jonne Hänninen ymmärsi, että pojilla piti olla järkevää tekemistä ja järjesti heille urheilupaikan omistamalleen metsätontille nykyisen kunnantalon tienoille. Siellä juostiin, hypättiin korkeutta ja pituutta, pidettiin alakylän ja yläkylän poikien välisiä kilpailuja. Alakylää edustivat mm. lähellä asuneet serkukset Merikallion Seppo ja Pertti. Lentokentän notkokohtaan jäätyi joskus luistinrata. Harry muistelee aloittaneensa harjoittelun vintiltä löytyneillä nurmesluistimilla. Myös järvien jäillä käytiin vähän luistelemassa. Harjun rinteillä hiihdettiin, hiekkakuopissa oli hyppyrimäkiä. Noron Lasse oli erittäin hyvä hiihtäjä. Järjestettiin koulujen välisiä hiihtokilpailuja. Otteita Jyrki Helteen (1938 - 2014) alakouluvuosien kirjoitelmistaNummelaNummela on minun kotipaikkani. Nummelassa minä käyn koulua. Koulussa minä istun Arto Järvensivun vieressä ja myös asumme lähellä toisiamme. Nummelassa on paljon minulla serkkuja. Mutta on myös järviä Enäjärvi ja Hiidenvesi. Kouluni Aamulla kun minä herään, niin minä puen päälleni ja kun olen pukenut, niin äiti keittää vettä tai puuroa. Ja sitten minä syön ja kun minä olen syönyt niin sitten minä lähden kouluun. Välillä menen keskipisteen kautta tai siitä Vihdinseudun ohitse. Kun minä pääsen kouluun niin minä vien laukun sisälle. Paras ystäväni Minulla on monta ystävää Lasse (Noro), Harri (Åkerman), Oma (Arnold/Aarno Jacobsson) ja Arto (Järvensivu) ja Pentti (Sinervo). Toiset asuvat minua aika lähellä. Arto melkein naapuri, mutta Harri asuu vähän kauempana. Muut pojat asuvat kilometrin päässä. Lasse asuu ainakin kahden kilometrin päässä meiltä. Minä olen käynyt Lassen luona monta kertaa ja Lasse on käynyt meillä myöskin monta kertaa. Oman tykönäkin minä olen ollut monta kertaa ja Omalla on iso laiva, jota olen käynyt katsomassa. Ristiäiset Meillä oli viime sunnuntaina ristiäiset. Ja samalla ristittiin myös Saleniuksen Eevan tyttö ja sen nimi on Armi Tuulikki ja meidän pojan nimeksi tuli Vesa Kullervo. Ne kävi kastamassa pastori Hassinen. Meidän pojan kummiksi tulivat Karviset ja Eevan tytön kummiksi tulivat Viroset. Pastori Hassinen oli ollut juuri Tervalammella kastamassa. Meidän pojan nimi valittiin sillä lailla, että laitettiin kaksi lappua, johon kirjoitettiin kaksi nimeä Vesa ja Erkko ja se nosti Vesan ja siitä se sai sen nimen. Joulu kotona Me vietimme joulun kotona ja yläkerranväki oli meillä. Minä sain joululahjaksi aamutossut, hanskat, kintaat, puolitoista levyä suklaata, kippiauton, laivapillin ja pipolakin. Sitten me saimme vielä jälkeen joulun mahakelkan ja sillä minä olen ollut laskemassa mäkeä, mutta täytyy olla paljon päällä, ettei palele. Minulla on jo kaksi kertaa jäätynyt poski. Retki Me olimme Järvensivun Arton kanssa retkellä Kokkovuorella. Me lähdimme aamulla kello kahdeksan, me otimme myös evästä mukaan. Arto otti Järvensivun Turvan mukaan. Kun me olimme vähän aikaa, Turva alkoi haukkua. Arto luuli, että siellä on orava mutta siellä olikin meidän Jouko. Mutta kun Jouko oli tullut, niin me lähdimme alas ja sieltä me menimme jäätä pitkin kotia. Ensiksi me menimme Manskin rantaan, sitten me menimme harjun yli kotia. Välituntileikki Me leikimme välitunnilla pumsotaa, meidän puolueeseen kuuluu Lasse, Harri, Aarno ja minä ja toiseen puolueeseen Pentti, Matti, Antero (Vironen) ja Pekka (Kananen). Meidän joukkue on jo 10 kertaa voittanut ja Pentin puoli yhden kerran. Aamulla voitimme 6 kertaa ja viime välitunnilla 4 kertaa. Me pelaamme pumsotaa joka välitunti vaikka alkaisi satamaankin. Ongella Me olimme eilen Anteron kanssa ongella. Antero sai viisi kalaa ja minä sain vain kolme. Antero sai kolme ahventa ja kaksi särkeä, mutta minun kalani olivat kaikki särkiä. Minun jalkani kastuivat ihan märiksi. Antero antoi kalansa Åkermannin Hannulle, kun se ei saanut yhtään kalaa. koonnut Jyrkin ainekirjoitusvihoista Anja Helle
|