Nummelan kylähistoria      Hannankatu

Tehty 10.9.2015



KOIVULA

Ainontie 2


Vanhin kuva Tilda Toivosen talosta ja tontista. Kuva Aili Hellen kokoelmista.


Ainontien reunassa oleva talo on harvoja enää jäljellä olevia ”mökkejä” Nummelan keskustassa. Alkuperäistä ilmeisesti 1920-luvulla tehtyä hirsirakennusta on joskus jatkettu ja lisäksi sen kylkeen on tehty kapeampi vaja tai varasto. Ulko-oven päällä on eräänlainen lippa. Mökissä on keittiö ja kamari.

464 neliömetrin suuruisella Hemmilän maihin kuuluneella tontilla on myös pieni piharakennus, missä liiteri ja huussi. Pihalla on vieläkin vanhoja omena- ja kriikunapuita. Aikaisemmin oli myös perunamaa.

Mökin omisti ja mahdollisesti rakennuttikin Tilda Toivonen  (*1870 Halikko). Hän elätti itseään kankaita kutomalla, oli töissä Tainion limonaatitehtaalla ja toimi   apulaisena eri taloissa. Vielä Koivulassa asuessaankin hänellä oli vanhat isot kangaspuut, joilla hän kutoi mattoja asiakkaille, jotka toivat valmiiksi leikatut kuteet matontekijälle. Tilda Toivonen kuoli vuonna 1955.


Tilda Toivonen talonsa ovella. Kuva Aili Hellen kokoelmista.



Tilda Toivonen eturivissä keskellä. Kuvassa vasemmalla Riikka Harkokivi ja takana portailla Ulla Harkokivi ja hänen äitinsä Kerttu Harkokivi. Edessä oikealla istuvaa ei ole tunnistettu. Kuva Aili Hellen kokoelmista.

Tildan poika Uuno Toivonen  (*1909 Vihti) toimi tuolloin lentokentän vahtina ja asui  vaimonsa Alinan ja tyttärensä Tuovin (*1939) kanssa lentokentän laidalla olevassa talossa.  Uunon kuoltua huhtikuussa 1960 Alina ja Tuovi muuttivat Koivulan mökkiin, joka Tildan kuoleman jälkeen oli ollut muutaman vuoden tyhjänä. Vuosina 1955-1957 Tuovi Toivonen työskenteli myyjänä Kukon kaupassa Keskipisteen laidalla. Tuovin muutettua 18-vuotiaana Lohjalle Alina-äiti jäi asumaan Koivulaan. Viimeiset elinvuotensa hän asui Pääkslahdessa ja kuoli v. 1983.


Koivula 1970-luvun puolivälissä. Kuvannut Heimo Harju.


Koivula jäi Tuovi Juslinin (o.s. Toivonen)  vapaa-ajanasunnoksi. Vasta 2000-luvun alussa hän myi kiinteistön Reijo Pajalalle.
Talo on edelleen asuttu.



Koivula v. 2000.  Kuva Mervi Piipponen, julkaistu Kirsti Kuuselan toimittamassa kirjassa Taloja ja tekijöitä.)



Tietoja antaneet Tuovi Juslin ja Terttu Alanko (o.s. Helle). Tietoja myös Kirsti Kuuselan toimittamasta kirjasta Taloja ja tekijöitä s. 54 (ilm. vuonna 2000). Koonnut Ritva Miettinen.