|
 |
Riku (Wiktor Richard) Lindgrén
|
Vuonna 1912 leskeksi jäänyt Hanna (Olga Johanna) Svahn (*1886 Vihti; o.s. Mattsson) eli Peltolassa Riku Lindgrénin taloudenhoitajana ja elämänkumppanina. Vuonna 1916 Riku hankki kasvavalle perheelleen uuden Marjala-nimisen asuinpaikan, joka sijaitsi nykyisen Hannankadun ja Väinämöisentien kulmassa. (Katu on saanut nimensä Hanna Svahnista. Tontilla on nyt asuntoyhtiö Hannanhovi.)
Riku Lindgrén kuoli vuonna 1929 Marjalassa. Hanna kasvatti suuren lapsikatraan ja eli vielä vuosikymmeniä tässä talossa.
Paleniukset
Peltolan talo Vanhan-Sepän tien varrella 1920-luvulla. Kuva Pakkasmaan perheen kokoelmista.
Vuonna 1880 Pusulasta Vihtiin tulleet Nikolaus Palenius (*1857 Pusula) ja hänen vaimonsa Alma Sofia (*1863 Nummi; o.s. Packalén) muuttivat vuonna 1916 Sukselan kylän Yli-Jaakolasta Nummelaan Huhdanmäen alueen Peltolaan. Monet heidän lapsistaan olivat kuolleet aivan pieninä. Vanhempien kanssa Nummelaan muuttivat ainakin Anna Sofia (*1888 Vihti) ja Yrjö Aleksander (*1900 Vihti), ilmeisesti myös August Emil (*1893). Hän muutti Amerikkaan, missä hänen kerrotaan jääneen eucalyptus-puun alle ja halvaantuneen. Eläkeiässä hän palasi Suomeen ja asui jossakin hoitokodissa Salossa. Siellä hän myös kuoli.
Nummelassa ehti asumaan myös Toivo Niilo (*1895), joka kävi oppikoulun Helsingissä ja opiskeli yliopistossa lakia. Hän oli valmis varatuomari, kun hän kuoli ns. lentävään kehkotautiin vuonna 1919.
 |
 |
Sisarukset Anna ja Toivo Palenius. Kuvat Pakkasmaan perheen kokoelmista.
Nikolaus Palenius kuoli vuonna 1918, mutta leskirouva Alma Sofia Palenius vasta vuonna 1954. Hän oli hiljainen luonteeltaan, mutta reipas otteissaan. Hän kuuluu jopa vieneen teurastettavia lehmiä kävellen kirkonkylästä Helsinkiin. Muutamat nummelalaiset muistavat nähneensä hänet. He ovat kertoneet, että vanha rouva kävi vielä sodan jälkeen kävellen Vihdin kirkossa, eikä hänelle edes kelvannut tarjottu kyyti, kun joku matkalla oli pysähtynyt sitä tarjoamaan. Alma Sofia kuuluu vain tokaisseen: ”Jalkamatkaa on enää niin vähän jäljellä”. Myös 10 kilometrin maaottelumarssiin toukokuussa 1941 hän osallistui. Kävellessä vain pitkät helmat ”paukkuivat”.
Alma Palenius ja takana lapset Anna ja Yrjö. Kuvat Pakkasmaan perheen kokoelmista
Äidin kuoleman jälkeen Anna ja Yrjö asuivat Peltolan suuressa talossa. Anna, joka itse käytti kyllä etunimestä muotoa Anni, oli pieni ja siro. Hän ompeli itse kauniit vaatteensa ja teki muitakin käsitöitä. Nummelan Marttojen jäsenluetteloon hänet on merkitty vuonna 1925. Hän oli myös Lotta-järjestön jäsen. Luonteeltaan hän oli kovin hiljainen. Hänellä oli kaunis käsiala ja hän lienee työskennellyt jonkin aikaa sihteerinä tai kirjurina jossakin kodin ulkopuolella.
Nummelan Seuratalolla Lottien 10-vuotisjuhla vuonna 1929. Kuvan keskellä valkoinen esiliina yllään Anna Palenius. Muita tunnistettuja: istumassa toinen vasemmalta Betty Flinkman, sitten lottajohtaja Fanny Luukkonen, kuudes vasemmalta Irene Kurkela. Seisomassa kolmas vasemmaltaOlga Brandt, sitten Toini Ritvanen?, Eeva Mäkelä, ???, ???, Gerda Ressler, Rosa Lönnqvist (myöh. Alirosti). Anni Paleniuksen vieressä Helmi Blomqvist (myöh. Yli-Rosti). Takarivissä vasemmalla Lempi Flinkman (myöh. Pirke). Kuvan omistaa Timo Roms.
Sunnuntaisin ei sanomalehtiä kannettu kotiin, vaan ne oli haettava rautatieasemalta, missä postitoimisto sijaitsi tuolloin. Muutamilla Huhdanmäen perheillä oli ”lehdenhakurinkinsä”. Vuoro pyhin kunkin perheen edustaja haki lehdet. Kun joku lapsista toi Paleniuksen taloon Uuden Suomen, Anna antoi aina ”namia”. Anna Palenius oli kaikkien mielestä hyvin kiltti ihminen.
Yrjö Palenius oli pitkä ja laiha. Kovan työn seurauksena hänellä oli lonkkavika, joka kovasti vaikeutti elämää. Lonkan jäykistysleikkauksestakaan ei ollut apua.
Yrjö meni vuonna 1932 asentajaksi Vihdin Sähkö Oy:n palvelukseen. Sitä ennen hän ilmeisesti teki tilapäistöitä hevosajurina, myös Sähköyhtiössä. Rautatieasemalla hän kuuluu ajaneen omalla hevosella puutavaraa, mm. kaivospölkkyjä, joita kutsuttiin Egyptin parruiksi.
Aluksi Sähköyhtiössä riitti töitä vain osaksi vuotta, mutta vuonna 1937 Yrjö katsottiin siinä määrin vakituiseksi, että hänelle myönnettiin jo kesäloma kuten muillekin. (Ketola: Vihdin Sähkö Oy:n historiikki, ss. 27, 45)
Asennustöissä Yrjö Palenius liikkui yleensä polkupyörällä ja kuljetti mukana myös tarvikkeet. Työajoneuvona kuuluu joskus olleen myös yhtiön avolava T-Ford. Johtovyyhti olkapäällä Yrjö teki asennukset ja oli erittäin tarkka työssään. Ei kuulema tullut hukkaprosenttia johdon mitan suhteen. Kerrotaan Yrjön myös sähkön katkettua kylältä lähteneen muuntajalle korjaamaan vikaa, ennen kuin kukaan ehti siitä ilmoittaa.
Koska Yrjöllä oli huonot jalat, ei hän loppuaikoina enää jaksanut tehdä asennustöitä pitkien matkojen päässä, vaan työskenteli yhtiön verstaalla ja mm. käämi vesipumppujen moottoreita.Työpaikalle Yrjö tuli edelleen polkupyörällä kävelykeppi mukanaan. Kävelemään hän ei paljon pystynyt. Entinen työtoveri, Unto Kaliranta, joka noina aikoina toimi mittarinlukijana, on muistellut Yrjöä mukavana, ihmisläheisenä, vaikka ei muuten kovin seurallisena ihmisenä. Yrjö jäi mielellään juttelemaan, mutta ei ollut mikään ”suunsoittaja”. Hän oli aina kohtelias ja hyväntuulinen, todella hieno ihminen. Kyläläiset muistavat aina myös Yrjön iloiset silmät.
Yrjö Palenius jäi eläkkeelle vuonna 1954. Sirkka Järvensivu on kertonut, että tuolloin eläkeraha laitettiin ruskeaan palkkapussiin, mikä haettiin henkilökohtaisesti yhtiön konttorista. Sähkön eläke-etuihin kuului 500 kilowattia sähköä vuodessa. Yrjö oli kuitenkin erittäin ”nuuka” sähkönkäyttäjä. Ulkovaloa hän ei polttanut ja sisälläkin paloi vain lukulamppu yhdessä kamarissa. Myös lämmityksessä säästettiin. Talossa oli kyllä kauniit kaakeliuunit, mutta Yrjö lämmitti vain yhtä makuuhuonetta. Muualla oli viileää. Merkkipäiväksi kuitenkin kytkettiin sähköpatterit tuomaan lämpöä.
Peltolassa oli yksi alueen ensimmäisistä televisioista, mitä lapset, jopa Härköilästä asti, kävivät mielellään katsomassa. Välillä kamari oli niin täynnä väkeä, ettei oma väki tahtonut joukkoon mahtua. Vieraanvaraisessa talossa lapsivieraille tarjottiin aina jotakin. Päiväksi laite peitettiin valkoisella liinalla, ettei se pölyttyisi. Yrjöä kiinnostivat luonto- ja ajankohtaisohjelmat. Erityisen ihastunut hän kuuluu olleen Hantta Krauseen. Hän seurasi ajan tapahtumia ja oli kova lukemaan. Päivälehden lisäksi taloon tuli tilattuna mm. Suomen Kuvalehti. Naapureiden kanssa hän myös vaihtoi kirjoja. Lukiessaan hän käytti luuppia. Hänelle tehtiin myös kaihileikkaus.
Näkymä Paleniuksen perheen olohuoneesta. Vasemmalta äiti Alma Sofia ja lapset Anna ja Yrjö.
Sisarukset olivat erittäin vieraanvaraisia ja heillä kuten muissakin Huhdanmäen taloissa vietettiin aina nimi- ja syntymäpäiviä. Tuohon aikaan mentiin kyllä kyläilemään muutenkin ilman erityistä kutsua.
Leila Lilja muistaa vieläkin Annan leipoman ihanan omenapiirakan. Annan kuoltuakin vietettiin Peltolassa Yrjön-päivää ja silloin isäntä haki kaupasta kakun.
Yrjö ei kuulema viihtynyt erityisen hyvin isommilla kutsuilla, vaan tuli mielellään syntymäpäivien ”rääppiäiskahville”. Silloin oli jo vähemmän väkeä ja saattoi jutella rauhassa.
Iäkkäämpänä Anna ei enää jaksanut liikkua kylällä. Ei häntä aikaisemminkaan nähty siellä usein. Hänen näkönsä heikkeni iän myötä eikä hän pystynyt enää esim. lukemaan. Yrjö hoiti sisartaan Peltolassa niin kauan kuin voi. Annalla oli huonot silmät ja veli laittoi mm. aina silmätipat. Anna Palenius kuoli Vihdin sairaalassa vuonna 1977.
Yrjö kuuluu tehneen kaikkia kotitöitä, mutta pyykkiä hän ei suostunut Annan kanssa vetämään. Tainion talouskaupan aikoihin Paleniukset hankkivat ostoksensa sieltä ja kaupan apulainen Risto Wallden toi tilatut tavarat kotiin. Eläkkeellä ollessaan Yrjö teki ostokset kylän kaupoissa. Kauppareissuilla hän loppuaikoina talutti pyörää tukenaan ja kaupassa ostoskärryä. Naapuritalon Tauno Terkomaa auttoi usein kuljettamalla Yrjön autolla ostoksille. Huonokuntoisenakin Yrjö halusi tulla toimeen ilman apua. 1980-luvun lopulle asti hän esim. pesi pyykkiä kaivolla. Aivan loppuun asti Yrjö yritti tehdä kolan kanssa oman pihansa lumityöt. Tällöinkin hänellä oli keppi toisessa kädessä. Kaikissa pihatöissä hän oli erittäin tarkka.
Perheellä oli navetassa vielä sota-ajan jälkeenkin lehmä ja kanoja. Omenapuiden ja mehiläisten hoito olivat Yrjön harrastuksia. Tontin rinteessä oli useita mehiläispesiä. Yrjö kuului Mehiläishoitajien yhdistykseen. Hunajalinko oli yläkerran kamarissa.
Anna Palenius ja naapurissa asunut Margit Kuula kävivät joskus myymässä satoa Helsingin kauppatorilla. Leena Åkerman (o.s. Kuula) on kertonut, että hänkin pääsi joskus mukaan. Omenat pakattiin suuriin pärekoreihin. Kello kuuden aamubussilla lähdettiin Nummelasta. Helsingin linja-autoasemalta otettiin taksi. Maalaisten rivissä myytiin sekä omenia että hunajaa. Syysaamut olivat kylmiä. Leena muistaa Helsingistä ostetun ainakin tuoretta ranskanleipää. Iltapäiväbussilla palattiin kotiin.
Peltolan puista riitti omenia kyläläisille, joilla ei itsellä ollut puutarhaa. Eikä maksaa tarvinnut.
Myös kalastus kuului Yrjön harrastuksiin. Martti Alirostin kanssa hän kävi kalassa Enäjärvellä. Heillä kuuluu olleen yhteiset verkot. 30-luvulla vanhat rysät olivat Peltolan ulkorakennuksen seinustalla. Jäljellä on vieläkin kolme itsetehtyä rapumertaa sekä itsekudottuja verkkoja. Peltolan nykyiset omistajat ovat lahjoittaneet Yrjön kalastustarvikkeita Vihdin museoon.
Yrjö ei paljon osallistunut kylän rientoihin, vaan viihtyi kotipiirissä. Nuorena hän oli urheillut ja treenannut mm. moniottelun lajeja. Jäljellä ovat vieläkin hänen kiekkonsa ja moukarinsa. Hän myös näytteli Seuratalolla ilmeisesti nuorisoseuran jäsenenä. Hän toimi myös käsikirjoittajana. Suojeluskunnan toimintaan Yrjö osallistui erittäin aktiivisesti ja yleni kersantiksi.
Yrjö Palenius suojeluskuntaisten ryhmässä kolmas vasemmalta. Kuva Pakkasmaan perheen kokoelmista.
Yrjö oli eläinten ystävä. Linnuille oli pihassa lyhteitä ja lintulautoja. Yksinäisenä hänellä oli tapana istua portailla ja puhella talitiaisille. Hän sai ne kesyyntymään ja syömään kädestä. Kerrotaan että joku tintti istahti Yrjön pään päälle ja odotti kunnes Yrjö kaivoi sille taskustaan pähkinän. Pihapiirissä oli myös siilejä. Pelle-siili kuuluu tulleen talon alta Yrjön luo, kun tämä sitä kutsui. Se sai leipäpalan.
Ulkorakennuksen muodonmuutos
Ränsistymään päässyt ulkorakennus pihan ja tien puolelta vuonna 1993.
Alkuperäinen punainen väri löytyi, kun vanhat ulkohuussit purettiin rakennuksen päästä.
Korjattu ulkorakennus 1990-luvun lopulla. Kuvat Pakkasmaan perheen kokoelmista.
Elämänsä loppuaikoina Yrjö Palenius asui jonkin aikaa sukulaistensa, Peltolan nykyisten omistajien, Heli ja Matti Pakkasmaan kodissa Nummella. Siellä vietettiin myös Yrjön 90-vuotispäivät, joihin entisistä työtovereista osallistui ainakin Unto Kaliranta. Yrjö oli jalkoja lukuunottamatta vielä suhteellisen hyväkuntoinen ja muisteli Unton kanssa yhteisiä työvuosia. Pakkasmaat huolehtivat iäkkäästä Yrjöstä loppuun asti. Hän kuoli Nummelan terveyskeskuksen vuodeosastolla vuonna 1994.
Peltolan talo Vanhan-Sepän tien puolelta vuonna 1993.
Läheisen päiväkohdin lapsia Peltolan rinteessä. Taustalla oleva katu on Vanhan-Sepän tie. Kuvattu vuonna 1993. Kuvat ovat Pakkasmaan perheen kokoelmista.
Peltola vuonna 1998 Heli ja Matti Pakkasmaan kunnostettua täydellisesti kaikki rakennukset ja pihapiirin.
Nykyiset näkymät
Peltola vuonna 2006. Kuvannut Mikko Yli-Rosti.
Peltolan alue kuvattuna Ämmöönahteesta. Keskellä Peltolan asuinrakennus, jonka edessä Peltolan tontille rakennettuja uusia taloja. Ridalin pellolla Vanhan Sepäntie 2-4 ja 6-8 pienkerrostaloja, jotka on rakennettu 1990-luvun alussa. Takana oikealla Päivärinnan tontilla asunto-osakeyhtiö Vanha-Sepän rivitaloja. Kuvannut Mikko Yli-Rosti vuonna 2006.
Tietoja antaneet: Sirkka Järvensivu, Unto Kaliranta, Leila Lilja, Liisa Pircklén, Sirkka Syrjänen (o.s. Terkomaa), Mirja Nyholm (o.s. Terkomaa), Matti Pakkasmaa, Timo Roms, Matti Salenius, Pertti Terkomaa, Leena Åkerman (o.s. Kuula), Mikko Yli-Rosti. Koonnut Ritva Miettinen.