Tehty 13.5.2013

Maritta Malmstedtin muisteluja maaliskuulla 2013

Luettuani naapurin Leenan (Leena Åkerman o.s. Kuula ) muisteluita, haluan itsekin muistella lapsuuttamme lisää.

Meillä on ollut onnellinen ja turvallinen lapsuus. Asuttiin mummin ja papan kanssa samassa taloudessa. He toisella puolella taloa ja me toisella. Kummallakin oli keittiö ja kamari.

Äiti oli töissä Sellgrenin kutomossa ja isä linja-asentajana Vihdin Sähkö Oy:llä. Pappa oli teurastajana Osuusliike Auran teurastamolla. Mummi oli aina kotona, joten meidän, sisareni Pirkon ja minun, ei tarvinnut olla koskaan yksin. Mummi keitti pienellä kuparipannulla kahvin valmiiksi, kun äiti ja muut tulivat töistä kotiin.
Mummi teki yleensä ruuat ja aina oli itse leivottua pitkopullaa ja hiivaleipää. Joskus ostettiin kaupasta ranskanleipää ja se maistui niin hyvälle. Vieläkin tunnen tuoreen ranskanleivän ja punakuorisen juuston maun.

Me käytiin kaupassa Vihdinseudun Osuusliikkeessä ja joskus Aurassa. (Osuusliike Aura)  Muistan lihapuolen ja maitopuolen ja sen heilurioven, josta Leenakin kertoi. Sitten oli vielä sekatavarapuoli ja kangasosasto.

Aina ennen joulua kaupan ikkunaan laitettiin ”jouluikkuna”, jossa oli kaikkea ihanaa tavaraa, mitä voisi toivoa lahjaksi. Sitä käytiin ihastelemassa ja katsomassa, mitä tavaroita oli otettu pois, eli myyty.

Syksyisistä ja talvisista myrskyistä ja kesäisistä ukkosista muistan, kuinka isää tultiin öisinkin hakemaan töihin, kun sähköt olivat katkenneet. Ei ollut puhelinta, vaan miehet tulivat ovelle kolkuttamaan ja lähdettävä oli.

Papan työn takia meillä oli Auran puhelin. Minä kuulemma vastasin siihen joskus, että ”pappa ei ole kotona, se on teurastamassa.” Minulla on sellainen muistikuva, että olisin ollut papan mukana joskus, kun hän oli tappamassa sikaa. Muistan sen pamauksen ja sen, kun verta vatkattiin. En ollut lähellä näkemässä, mutta se muistikuva on jäänyt.

Meillä ei koskaan tapettu mitään eläimiä niin, että me olisimme joutuneet näkemään. Onhan meillä ainakin kissanpentuja ja kanoja ollut, mutta pappa hoiti ne, eikä niistä puhuttu.

Meillä oli myös lehmä, ruskea nutipää. Se kai vietiin teurastamolle. Olen mielestäni kuullut, että pappa olisi jollekin sanonut , ettei oman lehmän teurastaminen ollut helppoa. Näistä asioista ei koskaan puhuttu lasten kuullen.

Toinenkin lehmä oli, sen nimi oli Tuija. Se vietiin meiltä Torholan Sohlbackaan ja me haettiin sieltä maitoa. Muistaakseni joka toinen ilta, polkupyörällä pimeässä. Kauheeta, sanoisin nyt.

Teurastamisesta tuli mieleeni ruokajuttuja ja kalajuttuja. Ensimmäiseksi ruokajutut.
Jauhelihaa meillä tietysti käytettiin paljon, koska se oli edullisinta ja pappa sai ostaa itse jauhamaansa lihaa. Naudanlihan sekaan jauhettiin aina sianlihaa, jotta siitä tuli mehevämpiä lihapullia.

Muita ruokia, esimerkiksi veripalttua tai lettuja, meillä syötiin ja ne olivat hyviä. Välillä mummi teki sianlihasta lihakeittoa. 

Kalaa syötiin paljon, koska pappa oli kova kalastamaan. Paistettu kuha oli tietenkin parasta. Sitä sai harvoin. Ahvenista tehtiin kalasoppaa ja paistettiin. Minun mielestäni niissä oli kauheasti ruotoja. Keväisin saatiin katiskalla isoja haukia. Joskus jouduin perkaamaan niitä. Oli aika ”kauheeta” saada kalasta pää poikki ja palasiksi. Yleensä joku muu, aikoinaan pappa tai isä perkasivat ne.
Talvisin pappa kävi pilkillä ja kesäisin ongella, kunnes kunto oli niin huono, ettei jaksanut rannasta kävellä. Koskaan ei ollut niin huono ilma, etteikö kalaan voisi mennä. Kovalla pakkasella laitettiin sanomalehteä housujen sisään lämmikkeeksi.
Joskus saimme olla mukana pilkillä tai ongella. Jos kala ei syönyt, minä ainakin kyllästyin nopeasti. Pappa tiesi Enäjärvellä suojaisan kallionkolon, minne voi mennä, jos sattui tulemaan kova ukonilma. Pappa tiesi myös hyvät kalapaikat, missä kala milloinkin syö. Kyllä meidän isäkin kävi kalassa. Martti-enon kanssa Hiidenvedellä asti, mutta ei niin innokkaasti kuin pappa.

Taas ruokamuistoihin

Jouluna oli tietenkin kinkku, rullasylttyä, lanttu- ja perunalaatikkoa ja sallaattia, johon isä laittoi lorauksen etikkaa päälle. Mokkelosoppa oli sekahedelmäkeittoa.
Mummi teki usein myös juhannukseksi perunalaatikkoa, sen kanssa piti olla suolainen sianlihakastike (nykyinen kinkun paistoliemi).  Pääsiäiseksi tehtiin tietenkin mämmiä ja me saimme kumpikin omat pienet tuokkoset, jotka jäähdytettiin lumihangessa. Näin saimme nopeasti maistiaisia.

Muistan inkoonpuuron (perunapuuron), joka oli vielä parempaa seuraavana päivänä voissa paistettuna.

Perunamakkaraa ostettiin ja paistettiin uunissa. Se oli niin hyvää ja rasvaista. Vieläkin sitä saa ostaa tietyistä kaupoista ja kauppahallista. Minulla on hämärä muistikuva, että sitä olisi tehty myös kotona. Muistan suolet ja surpimen, jolla ne täytettiin. Muistan myös suolista tulleen hajun, kun niitä pestiin.

Meidän isoäiti (äidin äiti) asui poikansa saunakamarissa, lähellä Nummenkylää. Hän kävi meillä usein. Kaikkien nimi- ja syntymäpäivät vietettiin ja isoäiti tuli etukäteen leipomaan täytekakkua ja muuta hyvää.

Meitä oli aina iso joukko koolla. Äidin siskon Martan, veljen Martin, äidin enon Valtterin perheet ja tietenkin Martta-täti (Jalavan Martta).  Usein myös hänen lasten ja lastenlasten perheet. 

Uutta Vuotta otettiin vastaan yleensä meillä. Keskiyöllä käytiin katsomassa raketteja. Usein pelattiin korttipelejä. Aikuiset pelasivat viittäsataa aina, kun oli jotain juhlia. Pappa opetti muistipeliä ja muita pelejä. Opin varmasti aikoinaan laskemaan näiden pelien ansiosta.

Naapureiden kanssa oltiin paljon tekemisissä. Nimi- ja syntymäpäiviä vietettiin lähinaapureiden kanssa. Käytiin kylässä, eikä tarvinnut erikseen käskeä.

Oli Annin, Yrjön, Viljon, Margitin, Fannin ja Kallenpäivät. Kaikki syntymäpäivät 50-vuotispäivistä alkaen vietettiin niin meillä, kuin naapureissakin. Juhliin kutsuttiin kaikki huhdanmäkiläiset. Naapurit tulivat joskus jo yöllä klo 24 jälkeen laulamaan ja onnittelemaan. Piti sammuttaa valot ja mennä ”nukkumaan.” Joku oli varoittanut etukäteen. Juhlapäivänä talo oli täynnä vieraita. Onneksi silloin oli käytössä vieraskirja. Voi vieläkin muistella keitä oli käynyt ja katsella erilaisilla käsialoilla kirjoitettuja nimikirjoituksia, tikkukirjaimista alkaen. Velinin Aune-täti oli yleensä kahvinkeittäjänä juhlissa.

Vuoriston neiti ei kuitenkaan viettänyt syntymäpäiväänsä. Sinä päivänä hän ei avannut oveaan, vaikka siellä käytiin soittamassa ovikelloa. Sylvin–päiviä hän vietti ja hänellä oli usein käpykakkua tarjottavana. Hänellä oli paljon kukkia ja joitain kukkia piti kesäksi istuttaa ulos. Olin muistaakseni siellä joskus auttamassa.

Paleniuksella käytiin katsomassa telkkaria. Siellä oli joskus koko huone täynnä katsojia ja kahviakin tarjottiin. Me kävimme myös Kukolla katsomassa telkkaria, ennen kun meille saatiin oma telkkari.

Paleniukset kävivät meillä saunassa jo silloin, kun heidän äiti vielä eli. Muistan, kuinka häntä tuotiin vesikelkalla saunaan. Tärkeä työ oli aina lauantaisin viedä heille saunatieto. Aina oli palkkioksi jotain, usein pumpernikkeli tai karkkia.

Isän puolen serkuista tavattiin useimmin Lemmikki-tätiä, koska hän asui Helsingissä. Hän ja tytöt Ritva, Virpi ja Varpu tulivat meille jouluksi silloin, kun tytöt olivat pieniä. Olimme samanikäisiä ja oli kivaa, kun oli seuraa. Tuliaisiksi täti toi aina Elannon reikäleipää ja jäätelöä, se oli pakattu hiilihappojäähän. Se oli jännittävää.

Sirkka–tädin perhettä odotettiin kesälomareissulla käymään. Heillä oli kaksi tyttöä, Pirkko ja Paula sekä poika Paavo, joka oli minun ikäiseni. Heillä oli myös koira.  Olimme kaikki samanikäisiä ja oli kivaa, kun he tulivat.

Muistan, että heillä oli mukana lasipurkissa kaakaota, jota he joivat aamulla. Haistelin salaa sitä tuoksua, mutta en kehdannut pyytää maistiaisia. Eikä kukaan ymmärtänyt kysyä, olisinko myös minä halunnut sitä maistaa.

Nykyään ei olla enää paljoa yhteydessä, ainoastaan joulukortit lähetetään. Lemmikki–täti oli minulle hyvin läheinen. Kerroin hänelle kaikki ilot ja surut. Tapasimme usein hänen elämänsä aikana. Hänellä oli mökki Mikkelin takana Juvalla päin ja siellä olimme monena kesänä. Mökki oli jyrkässä rinteessä, eikä siellä ollut sähköä, eikä muitakaan mukavuuksia. Aluksi oli vain saunamökki ja grilli ruuantekoa varten. Rannassa oli vene ja sauna. Aikoinaan sinne ei ollut edes tietä, mentiin veneellä järven yli. Maitoa haettiin maalaistalosta ja kauppaan oli pitkä kävelymatka. Mutta mukavaa siellä oli.

Meidän vanhemmat kävivät siellä useamman kerran. Myös Martti-eno ja Elli-täti kävivät ainakin kerran. Minä ja Pirkko olimme siellä varmaan neljän-viidenkymmenen vuoden ajan monena kesänä.

Isoäidin luona Nummenkylässä käytiin usein. Mentiin linja-autolla ja kesäisin pyörillä. Ensin äidin ja isän pyörien tarakalla ja sitten varmaan omilla pyörillä. Isoäiti paistoi aina lettuja ja hänellä oli vadelmahilloa. Se oli tehty metsävadelmista ja oli erilaista kuin oma hillo. Isoäidin kanssa käytiin kyläreissuilla ja ainakin marjastamassa lähimetsissä.

Muistan, että olin joskus yötäkin siellä ja isoäiti luki minulle Pekka Töpöhäntää. Isoäiti ompeli meille myös paljon vaatteita.

Isoäiti asui saunakamarissa poikansa kanssa samalla tontilla. Saunassa käytiin ja se oli iso ja erilainen kuin kotisauna.

Martti-enon luona käytiin usein myös isoäidin kuoleman jälkeen. Syntymä- ja nimipäiviä vietettiin sukulaisten kanssa ja muutenkin käytiin. Olihan siellä Marjatta ja joskus myös hänen serkkujaan. Yhdessä käytiin kesällä Myllylammella uimassa, marjassa ja sitten aikanaan myös tanssimassa Nummenkylän tanssilavalla. 

Muillakin tanssilavoilla saimme Pirkon kanssa käydä  Vinbergin Erkin, Ekströmin Marjatan ja Laukkasen Tuulikin kanssa. 

Laukkasen Tuulikin ja Vinbergin Erkin kanssa tavattiin usein.. Joka kesä vietettiin Laukkasen mökillä, Hiidenveden rannalla kaksinkertaisia Martan-päiviä. Oli äidin sisko Martta-täti ja heidän tätinsä Jalavan Martta. Siellä oli aina koko suku mukana. Kahviteltiin ja paistettiin makkaraa. Hiidenveden rannassa saimme käydä myös uimassa. 

Mummi oli aina kotona odottamassa, kun tulimme koulusta tai jostain muualta. Mummi oli varmasti koko naapuruston lasten mummi. Hän ymmärsi, eikä moittinut koskaan. Mummilla ja äidillä oli hyvä suhde. Ei ikinä mitään epäsopua.
Mummi ja muut sukulaiset ja läheiset ympärillä olivat paljon tekemisissä keskenään. Oli turvallinen kasvuympäristö ja naapureiden lapset leikeissä mukana.

Töihin

Koulun loputtua menin töihin Nummelan Lämpöhuollon konttoriin, Erland Kukon palvelukseen. Konttori oli Lauri Lehtosen talossa Huhdanmäellä.
Sitten lähdin kampaamo-oppiin Helsinkiin, Kuulan Margitin sukulaisen kampaamoon.

Perustin ensin kotikampaamon Huhdanmäkeen. Myöhemmin jatkoin kampaajan työtä Louhen talossa Kanervalassa. Seuraava kampaamoni oli Hannankadun varrella olevassa kerrostalossa. Pidin kampaamoa kahdeksan vuotta, vuoteen 1976 saakka. Asiakkaina olivat aluksi sukulaiset, äidin työkaverit ja naapurit. Vieläkin vanhoja tuttuja tavatessa, he muistavat minut kampaajanaan.
Muutettuamme Pirkon kanssa ”omillemme”, pidimme edelleen tiiviisti yhteyttä vanhempiimme. Heidän asuessaan rivitaloasunnossa Huhdanmäellä, vietimme kaikki juhlapyhät yhdessä heidän luonaan. Kun he sitten myöhemmin muuttivat Kaarikotiin, kävimme tervehtimässä heitä vain ”päiväseltään”. Pirkon Jarmo poika tuli usein yksin bussilla viikonlopuksi mummin ja vaarin luokse. He kävivät yhdessä kaupassa ja tekivät hyvää ruokaa. Kaarikodin asukkaat pelasivat silloin yhdessä bingoa ja korttipelejä. Jarmo oli kaikkien mummojen ja pappojen kaveri.
Joulut ja lasten syntymäpäivät vietettiin nyt vuorostaan Pirkon luona Vartiokylässä. Niin kauan kuin äiti ja isä jaksoivat tulla mukaan, heitä kyyditsivät taksilla ensin oma ”luottotaksi” Arto Järvensivu ja sen jälkeen Tapio Järvensivu. Usein he kävivät myös minun luonani Helsingin pitäjän kirkolla Vantaalla.

Näin saatoimme vuorostamme pitää huolta vanhemmistamme.

Nyt suku on pienentynyt. Yhteyksiä kuitenkin pidetään, jos ei muuten tavata, niin joulukortit ainakin lähetetään. Onneksi on joitain iloisia juhlatilaisuuksia, joissa vielä tavataankin.