Työväentalolta Kaarikeskukseen Kuusela

 Lisätty  23.5.2012

Olavi Sainion firma ja perhe



Olavi (*1914 Hollola) ja Eila (*1912 Viipuri; o.s. Tylli)) Sainio muuttivat lastensa Raimon (*1941 Helsinki) ja Mariannen (*1948 Helsinki)  kanssa lokakuussa 1948 Helsingistä Nummelaan. Koti oli Kalle Laineen talossa (Omapohja II). Talon alakerrassa alkoi T:mi O. Sainion toiminta  jo samana vuonna. Aluksi valettiin kynttilöitä ja tehtiin kynttilänpidikkeitä. Sesonkitavarana ne eivät kuitenkaan riittäneet ympärivuotiseen elantoon ja jotakin muuta piti keksiä. Säännöstely oli vielä päällä ja kaikesta tavarasta oli huutava pula. Niin valmiista kuin raaka-aineesta.


Kalle Laineen talon pihalla vuonna 1949. Vasemmalla Eila Sainio sylissään tytär Marianne, Eilan veli Aimo Tylli vaimoineen, heidän välissään tunnistamaton mies, edessä vasemmalla Aimo Tyllin poika ja oikealla Raimo Sainio.


Haavoittuneena, armeijan huoltojoukkoihin siirrettynä aliupseerina vietetty aika koitui kuitenkin onneksi. Huollossa sodan aikana palvelleet upseerit olivat siviilissä kunnostautuneet eri alojen liikemiehinä ja palasivat rauhan tultua jatkamaan liiketoimiaan. Nämä solmitut ystävyyssuhteet auttoivat alkuun. Aseveljet hankkivat raaka-aineita ja tarvikkeita ja T:mi O.Sainio valmisti heille niistä valmiita tavaroita. Armeijan ylijäämävöistä ja kokonaisista nahkavuodista tehtiin siviilivöitä, partiovöitä, koiran kaulapantoja ja talutushihnoja yms.

Kesällä 1949 tehtiin töitä jo Eklundin Ellin talossa (Kuusela) "Varkaanaron tien varressa". Verstaana oli aluksi ns. pikkukamari ja varastona veranta. Elli ja hänen poikansa Erkki pitivät vielä suuren salin itsellään. Seuraavana vuonna oli töissä jo sen verran väkeä, että salikin vuokrattiin. Nahkatavaroiden valmistuksessa olivat mukana ainakin Taimi ja Arvo Vaajoki.


Olavi Sainio Eklundin talo pihalla vuonna 1966.


1950-luvun vaihteessa Oy Nars Ab Pietarsaaresta alkoi valmistaa yksivärisiä muovikalvoja (plastik). Eklundin talon etuhuoneeseen tehtiin 4 metriä pitkä leikkuupöytä, jolle aluksi Arvo Vaajoki ja myöhemmin Toivo Vikman ja Veikko Rantanen nostivat painavan muovikangasrullan, levittivät sen auki ja sitten kaavan mukaan leikkasivat puukolla tarvittavat kappaleet. Pystyleikkuri olisi sulattanut muovin. Kuuselan sali oli varsinainen työtila, jossa oli ison pakkauspöydän lisäksi kaikki saumauskoneet joilla muovituotteet valmistettiin. Hinnastosta löytyi kemikaaliokaupoille: suihkuhattuja, suihkuverhoja, saunapusseja, kenkäpusseja ja vauvanhousuja sekä ns. laihdutushousuja. Vaatekaupoille: sadetakkeja, sadeviittoja ja vaatepusseja.
Amerikkalaiset olivat jo ennen sotia keksineet tavan valmistaa PVC-muovirakeista rullalle käärittävää kalvoa ja sodan aikana kehittivät laitteen jolla liittää kangaskappaleita vedenpitävästi yhteen. Kysymyksessä oli eräänlainen radiolaite, jossa lähetin ja vastaanotin olivat samassa työpöydässä. Kun lähettimen antenni lähetti radioaaltoja millin tai parin päässä olevaan vastaanottimen antenniin ja väliin pantiin yhteenliitettävät muovinkappaleet yhdistyivät nämä pitäväksi saumaksi. Koneita kutsuttiin suurjaksosaumaajiksi. Suomessa oli sodan jälkeen ainoastaan yksi radiolaitteita valmistava yritys. Se oli Pitäjänmäellä toimiva Helvar. Sillä oli sodanajan peruja hyvät yhteydet Ruotsiin, mistä malli käytiin kopioimassa.  Helvarin toimesta saatiin aikaiseksi 1 kw tehoinen vapaasti lattialla seisova, pienellä työtasolla varustettu kone, jolla voitiin saumata PVC-muovin kappaleita yhteen korkeintaan 15 cm pätkä kerrallaan.

Kuuselan salissa näitä "Helvareita" oli parhaimmillaan 5-6. Kyllä siinä savu nousi ja noituminen kuului kun saumaajat painoivat urakalla vauvanhousujen lahkeen kuminauhaa kiinni. Terät, joiden väliin muovipalat laitettiin, olivat herkkiä antamaan valokaaren ja polttamaan reiän toinen toisiinsa, jos muovia ei ollut välissä koko matkalla.  

Enimmillään O.Sainion yrityksessä oli yli 20 työntekijää. Edellä mainittujen miesten lisäksi mm. Taimi Vaajoki, Irja Kallio, Liisa Pircklén, Annikki Järvensivu, Marjatta Vainio, Annikki Långström ja Sirkka Koivunen. Omistajan vaimo Eila Sainio opetteli ensimmäisenä saumauksen ja opetti taidon Taimi Vaajoelle ja edelleen uusille saumaajille. Joillakin työntekijöillä oli saumauskone kotona varsinkin senjälkeen kun firma oli muuttanut Helsinkiin. Pakkaustöitä firmassa tekivät mm. Eeva Salenius ja Toini Kykkänen. Liikkeen konttorissa työskenteli johtajan lisäksi Elli Solja.

Oikealla Olavi ja Eila Sainio. Vasemmalla firman pitkäaikaisia työntekijöitä Irja Kallio, Liisa Pircklén ja Taimi Vaajoki, jotka saivat yrityksen 20-vuotisjuhlassa Keskuskauppakamarin myöntämät ansiomerkit, jotka  koristavat saajien rintapieliä. Kuva on vuodelta 1968 Alppilan teollisuustalossa, jossa firma toimi vuoteen 1987 asti.


Kesät ja varsinkin syksyt olivat Nummelassa oloajan sadetakkikaupan sesonkia ja silloin saumaajat ja pakkaajat painoivat pitkiä päiviä urakkatyötä valittamatta ja tekivät hyvää tiliä. Talvisin ja keväisin tehtiin tuntipalkalla tavaraa varastoon ja toivottiin sateista kesää.
Olavi Sainio oli sodan aikana Kiestingissä tutustunut joihinkin saksalaisiin, joiden kanssa hän oli myöhemmin kirjeenvaihdossa. Sieltä tuli vierailukutsuja kansaivälisille messuille. Silloisessa Saksassa muoviteollisuus oli jo varsin kehittynyttä. Olavi Sainio kävi messuilla sekä Länsi- että Itä-Saksassa. Sieltä saatiin hankittua kuvioitua muovia metritavarana. Nummelan asemalle tuli 30-40 kg painavia rullia, jotka varastoitiin aseman makasiiniin. Tällaisesta raaka-aineesta valmistettiin esim. suihkuverhoja ja saunapusseja. Tätä muovia myytiin myös metritavarana pienemmissä erissä. Tästä alkoi maahantuonti sekä tukkukauppatoiminta, joka jatkui menestyksellisenä ainakin omistajanvaihdokseen saakka.


Lokakuussa 1955 Olavi ja Eila Sainio olivat muovialan messuilla Düsseldorfissa. Tässä heidän lapsilleen lähettämän kortin osoitepuoli.


Vuonna 1959 Sainion liikeyritys siirtyi Nummelasta Helsinkiin Mikonkadun varrelle ja sieltä myöhemmin Alppilan teollisuustaloon. Nylontakki sivuutti muovitakin. Firman  oli muutettava tuotantoaan ja hankittava kokonaan uudet ja tehokkaammat koneet. Alettiin valmistaa kaikenlaisia konttorimuovituotteita kuten: mainoskansioita, muovisalkkuja, valokuvakansioita ja niihin taskuja. Muovisadetakin valmistus loppui parissa kolmessa vuodessa kokonaan. Ainoastaan ns. taskutakki (kertakäyttösadetakki) piti pintansa ja sitä valmistettiin kotityönä Nummelassa vielä pitkään. Tekijöinä olivat ainakin Kallion Irja, Vaajoen Taimi ja Järvensivun Annikki.

Olavi Sainion sairauskohtaus sai Raimon Sainion palaamaan Nummelasta Helsinkiin. Hän toimi Ky O. Sainion & Co ja  oman T:mi Malopen johdossa joitakin jaksoja lukuunottamatta. Olavi Sainio terveys petti lopullisesti vuonna 1985, jolloin hän päätti myydä yrityksensä. Vuodesta 1948 Nummelasta alkaneen yrityksen taival päättyi Helsingissä vuonna 1987, jolloin yrityskauppa toteutui.

Olavi Sainio kuoli vuonna 1990. Leski Eila Sainio asui vielä 4 vuotta kotonaan Helsingin Kulosaaressa. Vuoden 1994 syksyllä hän muutti poikansa Raimon luo Ojakkalaan, jossa kuoli vuonna 2002. Sainion perheen tytär Eila Marianne Savo muutti aikanaan Järvenpäähän ja asuu siellä edelleen.

 


Eila Sainion 85-vuotispäivää vietettiin Raimo Sainion kodissa Ojakkalassa lokakuussa 1997. Onnittelijoina myös firman pitkäaikaisia työntekijöitä. Päivänsankarin vasemmalla puolella Taimi Vaajoki ja oikealla puolella Irja Kallio.


Vuonna 1966 Olavi Sainion poika Raimo perusti oman firman Eklundin taloon, joka oli tuolloin niin kylmä, että vesi jäätyi keittiössä.

Ystävänsä Mikko Långströmin innostamana Raimo Sainion yritys ryhtyi valmistamaan magneettisia auton lokasuojapeitteitä, joita käytettiin autokorjaamoissa asentajien huoltaessa ajoneuvoja, etteivät ne likaantuisi. Idean Mikko Långström oli saanut Volvon tehtailta Ruotsista. Firman nimi T:mi Malope keksittiin juuri kolmen sanan kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta:"magneettinen lokasuoja peite".

Pfaff-merkkisillä ompelukoneilla ommeltiin kernistä monenlaisia autoihin tarkoitettuja suojapeitteitä, joita myytiin korjaamoille ja huoltoasemille ympäri maan. Autoteltat, istuinsuojat, akkusuojat ja keinoturkis-istuinsuojat levisivät ympäri Suomea. Yritys toi maahan Ruotsista haalareita ja muita työvaatteita, myös Sievin korjaamojalkineet kuuluivat tuoteluetteloon.

Peitteitä valmistettiin aluksi Nummelassa. Työntekijöitä oli 2-3. Vuonna 1968 T:mi Malope siirtyi Helsinkiin Kampinkadulle ja tuotanto siirrettiin alihankkijoille. Firman Nummelassa oloajan perhe asui Oravalan "Fammulassa" vuokralla, kunnes muutti vuonna 1968 Espooseen Toppelundintielle.

T:mi Malopen toiminta loppui vuonna 1990. Raimo Sainio asuu perheineen nykyään Ojakkalassa.
 
Teksti Raimo Sainio. Kuvat perheen kokoelmista.