Työväentalolta Kaarikeskukseen ;  Pisteenkaari 7 - Puistola

Tehty 26.10.2011

Muistoja lapsuudesta ja
Puistolan isovanhemmista

Minä Ulla-Maija, nykyään Laakso,  synnyin  suutari Akseli Kallion ja hänen vaimonsa Ida Sofia o.s . Virta toisen kaksosen Anna-Liisan ja Toivo Lindforsin toisena lapsena  Vihdin synnytyslaitoksella  v.1943.  Minut kastettiin synnytyslaitoksella, koska oli sota ja isä oli rintamalla, joten kastetilaisuutta ei järjestetty kotona.  Kummeiksi tulivat äitini sisar Sirkka ja Kuorikosken Irja. Minulla on sellainen käsitys, että he olivat töissä Vihdin sairaalassa ja olivat silloin työnsä puolesta paikalla.  Minulla oli jo vanhempi sisar Pirjo, joka on syntynyt v. 1940. Me olimme Kallion suvun ensimmäiset lapsenlapset.

Muistan aina mamman ja papan luona vietetyt joulut.  Siellä laulettiin ja soitettiin paljon haitarilla ja Maija-Liisan harmoonilla, jonka aikoinaan teki hänelle lahjaksi hänen sulhasensa Leo Randell, joka kaatui sodassa. Myös lahjoja saimme paljon, kun meitä oli vain kaksi lasta siinä aikuisten porukassa, kun muilla äidin sisaruksilla ei vielä ollut lapsia. Myös äitienpäivänä. Ensin annettiin tietenkin omalle äidille poimitut valkovuokot ja omatekoiset kortit ja sitten riensimme mamman luokse onnittelemaan häntä.
 
Olinkin 6-vuotias, kun pappa kuoli.  Muistan papasta sen, että hän otti aina mielellään lapset syliinsä keinutuoliin ja usein sitten laulettiin.  Muistan myös mamman isossa paistinpannussa tekemän läskisoosin, joka oli todella makoisaa lapsenkin suuhun. Mamma oli muutenkin lapsia ymmärtävä ihminen, ei paljoa meitä kompunnut.  Yksi tapahtuma jäi kuitenkin mieleeni, kun mamma oli vintannut syvästä kaivosta puhtaat vedet ja kantanut ne iltaa varten saunaan, jonne kaivolta oli jonkin verran kantomatkaakin. Me Pirjon kanssa menimme saunaan leikkimään ja” plutaimme vesiä”, niinkuin vihtiläinen sanoo, siellä saunassa, silloin mamma tuli ja oli vihainen. No me emme oikein ymmärtäneet koko asiaa ja tykkäsimme ettei meissä nyt  mitään syytä ole ja vähän aikaa siinä puidesamme asiaa, Pirjo sanoi, että mene sinä sanomaan mammalle, että sinä olet ”vanha varis”. No minä menin ja huusin, että sinä olet ”vanha varis”  En muista mitä sen jälkeen tapahtui, mutta
myöhemmin vanhempana kuulin, että mammalla oli täysin naurusta pidättelemistä, meille ei hän sitä tietenkään näyttänyt.

Yksi tapaus myös on jäänyt mieleeni, kun meidän perhe asui  ”pajan päässä”  eli Lauri Långströmin autokorjaamon Nummelan keskustan puoleissa päässä. Isä oli vielä töissä pajassa, äiti oli hakemassa vettä Långströmin kaivosta, joka oli mielestäni n. 100 metrin päästä kodistamme.  Puuhellassa oli valkea.  Hellan vieressä oli sellaista niinkuin kosteata sahanpurua, jolla isä  aina pesi kätensä, kun hän tuli töistä. Minä pienenä tyttönä, ehkä n. 3-vuotiaana otin sitä sahanpurua ja heitin hellanlevylle, joka höyrysi kovasti kuumalla levyllä.  Pirjo isosiskona vei minut ulos, oli talvi, ja lähti juoksemaan mammalle ja papalle, kertomaan, että meillä on tulipalo.  Mamma ja pappa tulivat juoksujalkaa meidän pihalle, jossa minä seisoin ulkona nenäpunaisena ja kädet damaskeihin  upotettuina. Pirjokin ehti hihkaista, että ”katsokaa nyt sen  nenäkin on  palanut, kun se on niin punainen”, mutta  kylmästähän se johtui.  Äitikin oli ehtinyt tulla veden hakureissulta ja kaikki olivat onnellisia, kun ei mitään tulipaloa  ollutkaan.  Minä muuten änkytin sen tapauksen jälkeen jonkin aikaa, mutta se meni onneksi ohi.

Kauko-eno oli myös hyvin lapsiystävällinen ja mukava.  Kävimme usein pikkuserkkuni Leena Långströmin kanssa Kaukon ollessa suutarina verstaassa kyselemässä häneltä kaikkia ”aarteita”. Kauko keksi aina mitä ihmeellisimpiä tavaroita, joita antoi meille. Hän leikkimielellä keksi meille nimetkin, minä olin ”ampuja Ulla” ja Leena oli ”vippari Leena”.  Myös muita paikkakunnan lapsia  kävi suutariverstaassa jututtamassa suutareita, varsinkin ehkä Kaukoa. Mm. tällaisen jutun olen kuullut, että Virran Kai kertoi, että Långströmin Riitta oli saanut kauniin villakoiran pennun.  Mistähän niitä saisi, kyseli Kai Kaukolta?  Kauko sanoi, että niitä, villakoiran siemeniä saa ostaa Nummelan Kemikaliosta.  Kai oli mennyt  ostamaan seuraavana päivänä kemikaliosta villakoiran siemeniä, mutta niitähän ei sieltä löytynyt ja varmasti kemikalion pitäjä Tyyne Mönttisen oli vaikea pitää ilmeensä vakavana.

Kauko-enosta muistan, vielä, että hän antoi minun ajaa hänen Tähti-moottoripyöräänsä. Olin ehkä jo silloin n. 12-vuotias.  Ajoin sillä Puistolan talon ympärillä ja myös Puistolan lähellä metsikössä.  Vaihteiden vaihto ei  aina  onnistunut, joskus poltin jalkani kuumaan pakoputkeen.

Myös mamman ja papan ihanat omenapuut, joista saimme nauttia, ovat  jääneet mieleeni.  Vieläkin samat omenapuut tuottavat omenia Vihdin seurakunnan  nykyään omistamalla maalla syksyllä 2011.

Ulla-Maija Laakso
o.s. Lindfors
Syksyllä 2011