Harrastukset 

Muisteluita lasten ja nuorten
leikeistä ja harrastuksista
silloin ennen… Nummelassa

Jokaisella aikakaudella on omat tapansa, leikkinsä ja harrastuksensa. Niiden muistaminen näin ikäihmisenä on ehkä melko hataraa ja summittaistakin. Lapsuus eroaa huomattavasti varhaisnuoruudesta ja varsinaisesta nuoruudesta. Joka tapauksessa sanoisin, että leikkivä lapsuus kesti ennen kauemmin kuin nykyisin. Leikkikaluja ei ollut paljon, mutta sitä enemmän mielikuvitusta.

Varhaisin lapsuus ennen kouluikää on eniten sumun peitossa. Noina aikoina ei myöskään ollut leikkikavereita, kun Huhdanmäellä  ei asunut tyttöjä. Ensimmäisen tyttökaverin sain, kun Saleniukset  (Huhdanmäki, Viertäjäntie, Airila) muuttivat lähelle. Luultavasti minä olin enimmäkseen Saleniuksella ja leikimme tietysti kotia, kauppaa ym. aikuisten elämästä. Siihen aikaan leikittiin myös paljon paperinukeilla, joita en enää ole nähnyt kaupoissa. Ja nuket olivat nukkien näköisiä eikä mitään missejä kuten nykyisin.

Kun muutimme Heleniuksen taloon, samat sisäleikit säilyivät, vaikka karttuivat iän myötä. Mukaan tulivat mm. lautapelit kuten Monopoli,Tammi ym., joita pelasimme Saarnilla. 
Kesäaikana monet leikit siirtyivät ulos. Ja mielikuvitusta riitti. Muistan, miten Armin kanssa löysimme pihalta kuolleita päästäisiä ja adoptoimme ne välittömästi. Ne olivat niin pehmeitä ja suloisia. Poppelinlehtiä alle ja päälle pienille ”lapsukaisille”. Ei siinä paljon ollut bakteerikammoa, kun paljain käsin hyväilimme pienokaisia.

Merisen metsässä  kävimme värikynillä meikkaamassa itseämme aikuisten näköiseksi ja leikimme hienoa neitiä. Oli meillä siellä joskus kaksi kavaljeeriakin : Hellen Jouko ja Järvensivun Arto. Nämä leikit päättyivät siihen, kun Merisen talo rakennettiin. Myöhemmin saimme kyllä näiltä poikakavereilta kirjeet rakkaudentunnustuksella. Jouko oli kirjoittanut Artonkin puolesta, kun Arto ei ollut vielä koulussa eikä osannut kirjoittaa.

Kevät toi tytöille mahdollisuuden parpin peluuseen. Sitähän oli useita eri lajeja. Toinen kevään merkki oli hyppynarujen ilmestyminen pihaleikkeihin. Siinä saivat pojatkin olla mukana ainakin narunpyörittäjinä.

Syksyisen hämärinä iltoina koko lähiympäristön lapset ja nuoret kokoontuivat ratavartija Koivusen  pihapiiriin leikkimään jännittävää ” rosvoa ja poliisia”. Koivusen liiteri oli nimittäin paras vankila, koska siinä oli muistaakseni ulkopuolella salpa, joka teki pakenemisen mahdottomaksi. Vieläkin tunnen selkäpiissäni leikin jännityksen. Voi että …..

Tänä lumisena talvena on muistunut mieleen, miten ryömimme pelloilla miltei vyötäröön saakka uppoutuneina. Silloin oli luonnollista, että oli paljon lunta ja pakkasta. Toisinaan jäi filttitossu lumeen niin, että oli vaikeuksia päästä pois kinoksesta. Mutta hauskaa oli.
Kevättalveen kuului miltei aina hankikanto eli hankiainen. Hangella voi mennä pitkiä matkoja vaikka kelkalla eikä yhtään upottanut. Myös erilaiset pallopelit kuuluivat hankiaisaikaan.
Luistelu aloitettiin ns.sahanteräluistimilla, joilla ei olisi taatusti päässyt taitoluistelukilpailuihin. Seuraava vaihe oli avainluistimet, jotka kiinnitettiin avaimella monoon. Kolmantena tulivat hokkarit, joita käyttivät sekä pojat että tytöt.
Usein luistimet saatiin käytettyinä jostakin, ainakin meillä. Muistan, että yhteiskouluaikana sain sukulaistytön vanhat kaunoluistimet käyttööni ja se vasta oli jotain se. Kehtasi mennä tunnille. Joskus luistelimme sillä vähäiselläkin taidolla jopa Enäjärven jäällä kauniina kuutamoiltoina. Taisi olla jo sitä teiniaikaa.
Talvi oli myös mainio kelkkailukausi. Laskimme joko tavallisilla kelkoilla junassa tai vesikelkalla Varkaanoroa  Pisteelle. Autoja ei tarvinnut pelätä.
Hiihto kuului siihen aikaan kuin automaattisesti talviharrastuksiin. Sitä harrastettiin sekä koulussa että kotona. Muistan, että koulussa oli laskiaisena oikein hiihtopäivä, jolloin suuntauduimme harjun maisemiin. Hiihtokilpailut pidettiin koulun  alapuolisella pellolla. Armi oli oikein haka hiihdossa ja valittiin kunnan kilpailuihinkin. Toinen osallistujista sairastui ja Armi pyysi opettaja Koskiselta, että minä saisin lähteä sijaiseksi. Totta kai se sopi. Kilpailuissa luulin kuolevani ennen maaliintuloa, joka tosiaan tapahtui suunnilleen verenmaku suussa. Muistan vieläkin, miltä hiihdon jälkeen tarjottu kauravelli maistui. Olin varmasti viimeinen kisassa.
Sen jälkeen olen hiihtänyt mielelläni, mutta en koskaan kilpaa.

Lapsesta lähtien kävin voimistelemassa työväentalolla. Myöhemmin jopa ohjasin jotakin tyttöryhmää liittojuhlien ohjelmavalmisteluissa.
Yhteiskouluaikana yhteiselo muiden lasten kanssa muuttui, koska asuimme useimmat Lohjalla, kun ei kulkenut sopivasti busseja. Alussa oli kova ikävä olla ensimmäistä kertaa poissa kotoa pitkiä aikoja. Silloinhan oli lauantainakin koulua, joten viikonloppu kotona jäi lyhyeksi. Toisena vuotena helpotti, kun aamuisin matkustimme Lehtosen Eskon  Popedalla Lohjalle. Ja taxi oli tupaten täynnä.
Liukkailla keleillä ja lumisilla teillä joskus pelotti. Silloin ei luultavasti ollut talvirenkaita.
Yhteiskoulu-ja lukioaikana harrastuksiin ei viikolla jäänyt paljon aikaa, kun suurin osa päivästä meni koulunkäyntiin. Olin melko tunnollinen tyttö, kun kerran olin haluamaani kouluun päässyt. Suuri oli suru, kun piti lopettaa yhteiskoulun jälkeen.
Muistan itkeneeni useita päiviä, vaikka työpaikkakin oli Kansaneläkelaitoksella.
Sinne en kuitenkaan mennyt, kun päätimme yrittää pärjätä vielä lukioajan. Suuri kiitos siitä kuuluu myös Irja-siskolle. Tiukkaa oli, mutta selvittiin.

Lukioaikana piti lukea myös kirjallisuutta. Onneksi Nummelassa oli jo silloin kirjasto, joka täytti lukutarpeen. Äidinkielen opettaja Tyyne Salminen alias ”känsä” säälitteli meitä pitkämatkalaisia lukemisen määrän takia.

Lukioaikana harrastuksiin kuuluivat myös tanssit. Käytiin (vaikka valvonta oli tiukkaa) Harjulassa Lohjalla, Raasakassa Vihdissä sekä omassa kylässä Seuratalolla ja Työväentalolla joskus viikonloppuna, jos oli rahaa pääsymaksuun. Kesäaikana suosituin tanssipaikka oli ehdottomasti Nummenkylän lava. Olin solistinakin yhtenä kesänä. Hyvin nuoresta lähtien olimme myös kesällä töissä  kuka missäkin.

Vielä muistan ajan, jolloin lumet sulivat Auran seinustalta. Silloin alkoi ankara rahapeli, oliko se nimeltään Teikka. Siinä heitettiin rahaa kuoppaan. Pelaajat olivat enimmäkseen poikia, mutta jännittyneitä pelin seuraajia oli ainakin saman verran kuin pelaajia.

Tässä hajanaisia muistoja lapsuuden ja nuoruuden ajoilta. Ja suurin osa jäi vielä mielen syvyyksiin.