Ratavartijan mökki

Ratavartijan mökki. Kuva on Kirsti Kuuselan toimittamasta kirjasta Taloja ja tekijöitä.

Tämä aivan rautatien vieressä lähellä entistä tasoylikäytävää sijainnut alunperin huoneen ja keittiön mökki edustaa 1800-luvun lopun paikallista liikennehistoriaa ja rautatieläisten asumistapaa. 1920-luvulla siihen tehtiin kaksi huonetta lisää. Tontilla on myös kaksikerroksinen hirsinen navettarakennus, pihavarasto ja maakellari. Alkuperäinen sauna menetettiin rataleikkausta tehtäessä. Mukavuudet taloon saatiin jo 1960-luvun puolivälissä, koska rataleikkausta tehtäessä menetettiin sekä sauna että kaivot. Vettä jouduttiin väliaikaisesti hakemaan mm. Sähköyhtiön varastorakennuksen seinässä olleesta hanasta. Saunavesiä haettiin resiinalla aseman saunan kaivosta ja viimeiseksi Haapakyläntien mäessä olleesta vesipostista, talvella saavi mahakelkassa, kesällä käsirattailla.

Uusi sauna rakennettiin kauemmaksi ratavallin rinteestä ilmeisesti vuonna 1963. Myöhemmin pihaan on rakennettu myös leikkimökki.

Vanha saunarakennus ennen rataleikkausta. Saunapolulla Paula Karjalainen (o.s. Velin)
Kuvan omistaa Paula Karjainen (o.s. Velin)

Talo oli rautatieläisen asuntona 1970-luvulle asti. Sitten kiinteistö siirtyi ensin Vihdin Sähkö Oy:n omistukseen. Merita-pankilta talo siirtyi nykyiselle omistajalle Vihdin hallintokiinteistöt vuonna 1997. Viimeisen ratavartijan jälkeen talossa asui vuokralaisia.
Taloa on kunnostettu, mutta peltikuoriset uunit ja puuhella on jätetty paikoilleen. Talon ulkoasu on säilytetty lähes ennallaan.

Entisessä ratavartijan mökissä toimi vuosina 1996-2010 päiväkoti Pilvilinna ja piharakennuksia käytettiin lasten leikkitiloina.

Tietoja Kirsti Kuuselan toimittamasta kirjasta Taloja ja tekijöitä sekä mm. viimeisen ratavartijan tyttären Paula Karjalaisen (o.s. Velin) muisteluista. Koonneet Ritva Miettinen ja Sirkka Järvensivu.

Ratavartijoita

Nummelan ensimmäisenä ratavahtina toimi Otto Wilhelm Lovela (*1829 Sysmä), joka tuli tehtävään vuonna 1876 Sysmästä.

1890-luvulla ratavartijana toimi Johan Henrik Nyberg (*1845 Mäntsälä). Leskeksi jäätyään hän asui vielä jonkin aikaa Nummelassa Albertinkadun Rauhalassa, mistä muutti vuonna 1934 Vilppulaan.

Johan Henrik Nybergin ja hänen vaimonsa Ida Sofian kymmenestä lapsesta myös yksi tuli myöhemmin ratavahdiksi Nummelaan. Vuonna 1873 Hollolassa syntynyt Gustav Adolf Nyberg toimi vartijana 1900-luvun alusta ilmeisesti vuoteen 1931 asti. Tuolloin tuli Pihlajavedeltä Nummelaan ratavartija Taito Elis Aaponpoika Koivunen (*1902 Pihlajavesi). Koivusen perheeseen kuuluivat vaimo Katri (o.s. Kulmala, *1905 Pihlajavesi) ja lapset Pekka (*1927) ja Sirkka (*1931). Nummelassa asuessa syntyi perheen kolmas lapsi Seija (*1935 Vihti).

1940-luvulla toimi ratavartijana Arvelin. Arvelinit muuttivat vuonna 1954 Haapakylään. Heillä oli kaksi lasta: Hilkka ja Toivo.

Ratavartijan talo. Kuvan omistaa Paula Karjainen (o.s. Velin)

Viimeisenä ratavartijana toimi Lauri Velin (*1918 Vihti, Ojakkala, Syrjälä), joka vaimonsa Mairen (*1920 Haukivuori; asunut jo lapsena Tervalammella) ja tyttärensä Paulan (myöh. Karjalainen) kanssa myös asui tässä ratavartijan työsuhdeasunnossa.

Lauri Velinin ensimmäinen työpaikka VR:llä oli Hangon lähellä oleva Santala. Sieltä perhe muutti isän työpaikan mukana Nummelaan vuonna 1954. Velinit asuivat tässä mökissä siihen asti kunnes pääsivät muuttamaan vuonna 1963 jouluksi omaan taloonsa, jonka he olivat rakentaneet Saarnilta ostamalleen tontille, aivan radan läheisyyteen, muutaman sadan metrin päähän Ojakkalan suuntaan.

Maire Velin kuoli vuonna 2000 Vihdissä ja Lauri Velin vuonna 2003 Vihdissä.

Velinin perhe oli asunut valtion vuokralaisena ratavartijan työasunnossa. Velin jatkoi kuitenkin rakennuksen vuokraamista aina 1970-luvun alkupuolelle saakka. Rakennuksen kahdessa pienemmässä huoneessa asui vuokralaisia ja olohuone toimi Lohjan Helluntaiseurakunnan Nummelan Rukouspiirin kokoontumistilana. Tilassa toimi sunnuntaisin lasten pyhäkoulu, jossa Paulakin oli opettajana aina vuoteen 1969 saakka, jolloin avioitui ja muutti miehensä työn takia Sysmään. Paula on kertonut, että pyhäkoulun opettajana toimi myös ainakin Pauli Leppävuori.

Helluntaiseurakunnan lastenjoulujuhlat.

Kun rakennus oli jatkuvasti asuttuna ja käytössä, se säilyi varmaan sekä paremmassa kunnossa että välttyi paremmin mahdolliselta ilkivallalta.

Paula Karjalainen (o.s.Velin) ja hänen serkkunsa Leila Selenius (os.Finer)
ratavartijan talon portilla. Kuvan omistaa Paula Karjainen

Santalan aikaisessa perhekuvassa Lauri, Paula ja Maire Velin. Kuvan omistaa Paula Karjainen (o.s. Velin)

Paula Karjalainen radan varrella. Kuva on otettu Velinien omakotitalon
paikkeilta. Kuvan omistaa Paula Karjainen.

Veräjäkoppi

Viimeisen ratavartijan Lauri Velinin tytär Paula Karjalainen on kertonut:

Veräjäkoppi oli veräjänvartijan työtila. Se sijaitsi ylhäällä ratavallilla jonkin matkaa ratavartijan talosta asemalle päin. Pienestä kopista näkyi hyvin sekä aseman että Ojakkalan suuntaan. Kopille johti Keskipisteeltä päin kapea polku osuusliike Auran alueen laitaa pitkin.

Sisällä kopissa oli kaikki mitä työn suorittamiseen tarvittiin. Ylikäytävän puomit laskettiin ja nostetiin veivillä käsin. Valtiolla oli oma puhelinlinja ja eripituiset soitot olivat merkkinä siitä, kenelle puhelu oli. Veräjäkopin seinässä oleva puhelin oli vanhan ajan veivattavaa mallia. Ojakkalan asema ilmoitti, koska juna lähti sieltä, sitten piti vain seurata, milloin puomit oli laskettava.

Kopissa oli puinen penkki, jolla yövuorolainen saattoi vähän torkahtaakin. Joskus tuli kiire puominlaskuun, kun uni yllätti. Nurkassa oli puulaatikko, jonka päällä voi istua. Toisessa nurkassa oli kamina, josta sai lämpöä. Pieni pöytä oli ikkunan alla.

Työtä tehtiin kolmessa vuorossa.

Ennen sillan rakentamista valtio laittoi ylikäytävälle hälytyskellot. Ne toimivat sähköllä. Kun juna tuli määrättyyn kohtaan, kiskoissa ollut anturi laukaisi kellot soimaan. Ylikäytävän lähellä oli sähkölaitekoppi. Veräjänvartijan työ loppui kellojen tuloon.
Kopin purkua en muista, mutta viimneistään rataleikkauksen yhteydessä se hävitettiin.
Veräjäkopin aikana puomit menivät koko maantien yli, kellojen aikana oli vain lyhyt puomi.

Paula Karjalainen on myös kertonut:

”Minun olisi pienenä tyttönä kovasti tehnyt mieli mennä veräjäkopille katsomaan ja seuraamaan junien kulkua aivan läheltä. Isä oli kuitenkin kieltänyt menemästä häiritsemään. Veräjäkopin vierestä johtivat raput alas radalle ja ratkaisin asian kiertämällä kopin vierestä rappuja pitkin lähemmäksi rataa. Mitään vaaraa ei siinäkään sentään ollut, kun malttoi jäädä seuraamaan ratapenkkaalta junien menoa.”

Kuvassa vasemmalla Kaisa Koivunen, keskellä Helmi Merikallio ja oikealla Saima Salminen veräjänkopin seinustalla. Takana vasemmalla näkyy vähän ratavartijan mökin seinää. Kuvan omistaa Paula Karjainen (o.s. Velin)

Veräjänvartijoita

Veräjänvartijana oli mm. Saima Salminen, joka asui ainakin jonkin aikaa (1940-luvun lopulta vuoteen 1952) Alli Kirveskallion omistamassa Harjunsyrjässä.
Veräjänvartijana ovat toimineet myös ainakin Katri Koivunen, Esteri Ojala, Helmi Merikallio ja Maire Velin.

Nummelalaisten ja Paula Karjalaisen antamista sekä
Vihdin seurakunnasta saaduista tiedoista koonnut Ritva Miettinen.