Entinen Lohjantie   llmarisentie

Päivitetty 23.3.2014



KOIVURINNE

Lohjantie/Ilmarisentie



Talo ja pihapiiri

Marraskuussa 1947 Toivo Lindfors osti perheelleen Siiri ja John Hänniseltä Saarela RN:o 2 /107 nimisestä tilasta Härköilän kylässä pinta-alaltaan 3720 neliömetriä suuruisen alueen, jota rajasivat: Lohjan maantie, tilustie, Puistola 2 nimisen tilan raja ja suoraviiva, joka on Puistola 2:n pyykkien 4 ja 5 kautta kulkeva rajan jatke (kauppakirjan tekstiä). Kauppahinta oli 100.000 markkaa. Kauppakirjassa mainitaan myös seuraava: myyjillä on oikeus ennen tulevan tammikuun 1. päivää myydyltä alueelta hakata ja poisviedä ne puut, jotka 1 m korkeudelta maasta mitaten ovat läpimitaltaan yli 9 cm.

Lainhuuto Koivurinteeseen saatiin 24.11.1948.


Koivurinne vuonna 1960 tai 1961.

Toivo ja Anna-Liisa Lindforsin tyttäret Pirjo Lehtonen ja Ulla-Maija Laakso ovat huhtikuussa 2014 kertoneet:

Tonttimaa oli loivaa metsärinnettä, jonka isä Toivo ja äiti Anna-Liisa raivasivat ja muokkasivat kahdestaan kuokilla puutarha- ja pihamaaksi. Isä oli päivät töissä Lauri Långströmin autokorjaamossa  (Autola), äiti oli silloin kotiäiti. Perhe asui väliaikaisesti Lauri ja Fanny Långströmin talon yläkerrassa, jossa oli yksi huone. Siinä samassa tilassa oli keittomahdollisuus. 

Isä aikoi ensin tehdä itse kaiken talon perustuksiin liittyvän kaivutyön, mutta Fanny Långström oli järjestänyt tontille talkooporukkaa, joten kaivu onnistui erinomaisesti. Tontille kuljettiin tuolloin Lohjantieltä.

Talo, joka nousi Koivurinteeseen, oli tyypillinen 1950-luvun puutalo. Suunnittelu saattaa olla Erkki Saleniuksen.  Hyvin samannäköiset talot olivat esim. Helmi ja Oskari Salmisella, Aune ja Kaarlo Miilumiehellä sekä Kerttu ja Onni Laineella. Rakennusmiehinä olivat Eino Salenius ja Vieno Svahn.

Koivurinne nimi tuli varmasti tontin koivuista. Ainakin yksi iso koivu jäi, joka kyllä joskus myöhemmin kaadettiin omenapuiden tieltä.

Tiloja oli kolmessa kerroksessa. Sisään tultiin isohkon ulkoverannan kautta. Verannalla juotiin kesäisin monet kerrat makoisat iltapäiväkahvit äidin tekemän vehnäpullan kera. Verannalta tultiin sisäeteiseen, josta ovet keittiöön, komeroon,(johon myöhemmin tehtiin sisävessa), olohuoneeseen, alas saunaan ja muihin kellaritiloihin sekä rappuset yläkertaan.

Kellarissa sauna, pukuhuone, hillokellari, isän työhuone, pieni tavaran säilytyshuone ja puuhuone.
Alakerrassa oli keittiö, kamari ja olohuone.  Talossa oli puulämmitys ja puita piti olla aina paljon tulevan talven varalle. Isällä oli myöhemmin oma sirkkeli, jolla hän kävi sahaamassa naapureidenkin puita. Myöhemmin ehkä 1960-luvulla kakluuneihin asennettiin öljypolttimot ja kellarinrappuun pieni öljysäiliö. Keittiössä säilytettiin puuhella, jonka rinnalle hankittiin pieni sähköhella.

Puiden sahausta vuonna 1966. Kuvassa vasemmalta Anna-Liisa Lindforsin äiti Iida Kallio, Tiina ja Toivo Lindfors.

Yläkerrassa oli keittiö ja kamari. Yläkertaa ei ollut heti tarkoitus rakentaa valmiiksi, mutta Raili ja Matti Eränkö olivat ilman asuntoa ja ottivat osaa rakennuskustannuksiin ja muuttivat asumaan yläkertaan v. 1955.

Pihalla oli oma kaivo, ulkorakennus, jossa puuvaja, ulkovessa, pyörien, kelkkojen ym. säilytystilat. Pihalla oli myös maakellari, jossa säilytettiin puutarhan tuotteita.  Vanha pieni ulkorakennus korvattiin myöhemmin uudella, mihin saatiin myös autotalli.


  Aurinkokello kukkien keskellä. Oikealla Miilumiehen perheeltä lainattu Arja-tyttären leikkimökki.

 
Tiina aurinkokellon luona vuonna 1978.

Koivurinteessä oli iso perunamaa, paljon omenapuita, päärynäpuu, luumupuita, porkkana- ja sipulimaat ja marjapensaita ym. hyötykasveja.

Vanhempamme Anna-Liisa ja Toivo Lindfors piha-altaan vieressä vuonna 1966. Takana vasemmalla Sirkka ja Eero Ahon ensimmäinen talo sekä Linnea ja Toivo Valon talo.  Oikealla Merivirran liiteri ja navettarakennus.


Lohjantien puolelle istutettiin orapihlaja-aita ja nykyisen Ilmarisentien puolelle sekä tontin alarajalle kuusiaita.

Lindforsin perhe 

Vuonna 1950 Toivo (*1908 Vihti) ja Anna-Liisa  (*1917 Vihti; o.s. Kallio) Lindfors muuttivat tyttäriensä Pirjon (*1940; nyk. Lehtonen) ja Ulla-Maijan (*1943; nyk. Laakso) kanssa omaan uuteen taloon. Koivurinteessä Lindforsien perheeseen syntyi vielä yksi tytär Tiina-Maria v. 1957.



Äiti ja tyttäret Pirjon rippipäivänä vuonna 1956.


Pirjon rippipäivänä vuonna 1956. Kuvassa mukana perheen koira Pörri. Taustalla Merivirran ja Alma Aaltosen talot vasemmalla ja alhaalla Färmin talo.


Anna-Liisa Lindfors 50-vuotispäivänään vuonna 1967. 


Äidin syntymäpäivänä olivat keittiössä auttamassa Alma Aaltonen, päivänsankarin äiti Iida Kallio ja Tiina-tytär.  


Lindforsin perhe äidin syntymäpäivänä vuonna 1967.



Toivo Lindfors 60-vuotispäivänään vuonna 1968.


Anna-Liisa ja Toivo Lindfors  Toivon syntymäpäivänä vuonna 1968.  


Pihanäkymä Toivon 60-vuotispäivänä.



Nummelan autokorjaamosta isä siirtyi töihin Lohjalle. Hän työskenteli Lohjan Auto Oy:n korjaamossa ja kulki aluksi Lohjalle kesäisin jopa polkupyörällä, sitten linja-autolla ja myöhemmin omalla autolla.



Austin A 30 vuosimallia 1959. Auton vieressä isä ja sisällä äiti ja Tiina. Kuva on Lapin matkalta vuonna 1965.



Tiina Austinin vieressä. Auton takana ulkorakennus ja oikealla leikkimökki. Kuva on vuodelta 1967.



Äiti, isä ja Tiina tulossa hiihtämästä vuonna 1967. Taustalla näkyy Sirkka ja Eero Ahon ensimmäinen oma talo Lohjantien toisella puolella.


Kesällä puutarhan hoito oli tärkeä harrastus. Kun isä jäi eläkkeelle vuonna 1973, hän rakensi kasvihuoneen, jossa viljeltiin mm. tomaatteja ja kurkkuja.

 

9.10.1973 isä jäi eläkkeelle. Valokuvakansioon hän on kirjoittanut ”Eläke alkaa, työ päättyy”.
Pöydällä työpaikasta lahjaksi saatu kello. 


 Kasvihuone 


Isä kasvihuoneessa vuonna 1978.


Isoisä ja vajaa kaksivuotias tyttärenpoika Antti Laakso  vetävät perunamaan vakoja vuonna 1974.


Isä oli myös kätevä käsistään. Hänen isoisänsä oli Vihdin Niemenkylän Friikolin seppä Johan (Jussi) Långström (1836-1916). Isä teki Koivurinteeseen mm. upeat portit, hiilihankoja ym.  Portit ovat nykyään Ulla-Maijan ja Ilkan talossa Eerontiellä.



Pirjo-tyttären poika Petteri Lehtonen ja hänen tätinsä Tiina Koivurinteen pihalla. Kuvassa näkyvät isän tekemät portit. Kuva on vuodelta 1967.


Toivo-isä oli pitkään vapaaehtoisessa palokunnassa ns. konevastaavana.  Hän huolehti, että moottoriruiskut olivat kunnossa tarvittaessa ja oli niiden käyttäjä.


Nummelan VPK:n aktiiveja: veljekset Leo (vasemmalla) ja Toivo (oikealla) Lindfors, keskellä Lauri Långström.

Kalastus oli myös tärkeä harrastus, kesällä uistimen veto, talvella verkkokalastus ja rysäkalastus. Kaverina oli Ulla-Maijan mies Ilkka ja myöhemmin Ilkan koira Milla veti kalavehkeitä ja saaliita. Varsinkin talvella muuta perhettä lähti mukaan jäälle hiihtelemään ja makkaran paistoon.


Isä kunnostamassa venettä omassa pihassa vuonna 1978.   


Isä Hiidenveden jäällä vuonna 1978. Mukana vävy Ilkka Laakso ja hänen koiransa Milla.  


Kalaretkellä Anna-Liisa, Ilkka ja Toivo sekä Milla-koira. 





Milla-koira valjastettuna vetämään kalastusvehkeitä pienellä reellä, jonka isä oli tehnyt. Jalaksina olivat vanhat sukset.


Anna-Liisa Lindfors oli pääasiassa kotiäitinä. Jossain vaiheessa hän oli lyhyehkön ajan töissä Sellgrénin kutomossa.

Myös äidille kukat ja puutarhan hoito olivat tärkeä harrastus. Keväästä syksyyn pihalla oli aina kauniita kukkia ja pensaita. Äiti oli myös hyvä piirtämään, hän harrasti kansalaisopistossa posliinimaalausta, maalaili myös kotona mielellään lautasia ja kippoja tai mukeja.

Äiti Koivurinteen pihalla kasvattamiensa hajuherneiden luona.


Puutarhan tuotteita ja äidin kädentaidon näytteitä.

 
Pihan komeaa kukkaloistoa.   

 
Ajoväylä Lohjantieltä. Takana näkyy Salmisen tontille rakennettua rivitaloa.


Me, Ulla-Maija ja Pirjo, harrastimme laulua Nummelan Laulukuorossa sekä työväenyhdistys Elon  Kisälliporukassa. Kisällit kulkivat laulamassa mm. Veikko Hellen puhujamatkoilla.

Meillä oli Pörri niminen koira. Ja kyllä meillä oli joskus kanojakin, niillä oli paikka kellarin huoneessa, josta tuli myöhemmin isän työhuone.


Isä ja Pörri Koivurinteen pihassa vuonna 1960. Kuvassa oikealla Färmin talo (Puistola).


Äiti kotioven edessä juhannuskoivujen aikaan.

Mukavia muistoja on esim. Juhannukset Koivurinteessä. Isä haki aina muutaman koivun rappusten eteen koristeeksi. Varsinkin sitten myöhemmin, kun jo kaikki olivat vanhempia, äiti ja isä sekä me, vietimme Juhannuksia Koivurinteen grillillä, usein mukana oli myös isän serkku Kerttu Laine ja äidin kaksoissisaren mies Pauli Tiilikainen.  Kerttu Laine (o.s. Långström) oli äidin hyvä ystävätär jo nuorena.



Viimeinen juhannus Koivurinteessä vuonna 1987. Vasemmalta Pauli Tiilikainen, Antti Laakso (Ulla-Maijan ja Ilkan poika), Esko Kuhmonen (Anna-Maija Laakson tuleva mies), isä, äiti, Ulla-Maija ja Ilkka Laakso.


 Äiti sekä Kerttu Laine (o.s. Långström) ja tyttärentytär Anna-Maija Laakso.  


Juhannusyönä Koivurinteen grillitulen ääressä.


Raili ja Matti Erängön jälkeen yläkerrassa oli vuokralaisena myös opettaja Seija Järvinen (myöhemmin Karvinen).

Yläkerran keittiössä asuivat myös jonkin aikaa Anneli Noro ja Helga Väre. Tuolloin perheen tyttäret Pirjo ja Ulla-Maija saivat yläkerran kamarin itselleen.

Pirjon avioiduttua v. 1962 Risto Lehtosen kanssa, he asuivat yläkerrassa, josta muuttivat v. 1967 Huhdanmäkeen rakennettuun omaan Ristola-nimiseen kiinteistöön. Ristola on lohkottu Riston vanhempien Kotimäki-nimisestä tontista.


Lindforsin sisarukset Pirjon 40-vuotispäivillä Pirjon kotona Huhdanmäessä.


Yläkerran vapauduttua sinne muuttivat Ulla-Maija, Ilkka ja Anna-Maija Laakso(*1967) Nummelan ensimmäisestä kerrostalosta Vihdintien varrelta (Nummelan Säästötalo), johon Ulla-Maija ja Ilkka muuttivat, kun avioituivat v. 1965. Laakson perhe muutti jouluna v.1970 omaan taloon silloiselle Ainontielle, joka myöhemmin muutettiin Eerontieksi. Yläkerran huoneen sai Tiina, kun me Laaksot  muutimme jouluna 1970 omaan taloon.



Ulla-Maija tyttärensä Anna-Maijan kanssa Koivurinteen pihassa maaliskuussa 1968.



Yläkerran kamarissa Pirjon poika Petteri Lehtonen, Tiina sekä Ulla-Maijan tytär Anna-Maija Laakso vuonna 1968.                                                                                                 



Piha-altaan luona Ulla-Maija ja Anna-Maija Laakso vuonna 1968.


Myöhemmin Anna-Liisa ja Toivo pitivät kesäisin yläkerran kamaria makuuhuoneenaan. Yläkerran keittiössä Toivo kasvatti tomaattien, kurkkujen ja kukkien taimia.

Tiina lähti kovin nuorena töihin Espooseen ja muutti sinne asumaan. Hän avioitui vuonna 1984. Hänellä on kaksi poikaa Anssi ja Otto.


Tiina Anssi (*1986) poikansa kanssa. Kuva on otettu äidin 70-vuotispäivänä vuonna 1987. Ovella Risto Lehtonen. Punainen auto on Pirjon ja Riston.


Koivurinne myytiin Rakennus-Haaparanta Oy:lle helmikuussa v.1987. Anna-Liisa ja Toivo muuttivat syksyllä kerrostaloon Naaranpajuntielle. Toivo kuoli v. 1988. Anna-Liisa asui Naaranpajuntiellä vielä vuoteen 2002 asti, jonka jälkeen hän asui Nummelan Kaarikodissa. Anna-Liisa kuoli v. 2010.

Koivurinteen tontilla on nyt rivitaloja kahdessa rivissä. Kulku tontille on Ilmarisentien puolelta. Lohjantien reunassa ei ole enää pensasaitaa, vaan lauta-aita. Muutamia vanhoja puita, mm. tammi sekä isän ja äidin istuttama hevoskastanja on pystytty säilyttämään tontilla.


Koivurinteen tontin rivitaloja syyskuussa 2014. Kuva Reijo Jalava.


Kuvat ovat perheen kokoelmista ellei toisin mainita. Tekstin koonneet Pirjo Lehtonen, Ulla-Maija Laakso, Ritva Miettinen.